Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 134

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

629/2021

 

134 §

Kirkkokolehdit tammikuu 2022

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto hyväksyy kolehtisuunnitelman kirkkokolehdeista tammikuulle 2022.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Seurakunnassa tulee laatia suunnitelma vuoden aikana koottavista kolehdeista. Seurakuntaneuvosto vahvistaa suunnitelman päiväjumalanpalveluksissa kannettavista kolehdeista (KJ 2:8). Yleensä kolehtisuunnitelma tehdään koko vuodeksi tai kausittain.  Vuoden 2022 kolehtien kokonaissuunnitelma käsitellään seurakuntaneuvoston kokouksessa tammikuussa 2022.

Nyt käsiteltävänä on kolehtisuunnitelma tammikuulle 2022 alla olevan esityksen mukaisesti, johon on kirjattu vapaasti päätettävät kolehtipyhät. Suunnitelman pohjana on Kirkkohallituksen yleiskirje 24/2021. Tammikuulle osuu kaksi pyhää, joille on kirkkohallituksen määräämät kolehtikohteet ja kuusi pyhää, joiden kolehtikohteet päättää seurakuntaneuvosto. Esitetyt kolehtikohteet löytyvät kirkkohallituksen kolehtisuositusten listalta:

La 1.1. Uudenvuoden päivä, Jeesuksen nimessä

Evankelisen lähetysyhdistyksen työn tukemiseen lähetystyössä ja kotimaassa. Evankelinen lähetysyhdistys – ELY ry, Kokkolantie 12, 43500 Karstula, FI28 5114 0220 0343 69.

Su 2.1. Herran huoneessa

Kuurojen koulujen tukemiseksi Tansaniassa ja Eritreassa. Kuurojen Lähetys - De Dövas Mission r.y., Tattikuja 2 A 1, 70800 Kuopio, FI62 8000 1500 2853 59.

Su 9.1. Kasteen lahja

Kummiuden ja kristillisen kasvatuksen tukemiseen Lasten ja nuorten keskus ry:n kautta. Lasten ja nuoren keskus ry, Itälahdenkatu 27 A, 00210 Helsinki, FI47 1574 3000 0014 77, viite 2202.

Su 16.1. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa

Kansan Raamattuseuran Pietarin katulapsityölle katupartioiden tekemän sosiaalityön ja päiväkeskuksessa ja perhekeskuksessa tehtävän työn tukemiseen. Kansan Raamattuseuran Säätiö sr., PL 48, 08101 Lohja, FI73 2103 3800 0055 77.

Su 30.1. Jeesus auttaa hädässä

Kidutettujen ja sodan traumatisoimien ihmisten kuntoutukseen. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr, Alppikatu 2, 00530 Helsinki, FI50 8000 1200 0618 45.

 

Liitteet

4

Yleiskirje 24_2021 Vuoden 2022 kirkkokolehdit, korjattu

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa