Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.11.2021/Pykälä 121

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

314/2021

 

121 §

Korona-ajan Pulssi-työhyvinvointikysely

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöpalvelut on toteuttanut työhyvinvointia seuraavan muutaman kysymyksen ”pulssi”-kyselyn loppukeväästä 2020 lähtien. Vuonna 2021 kysely on toteutettu kuukausittain. Kukin yksikkö on voinut itse valita, osallistuuko kyselyyn. Seurakunnista mukana on noin puolet. Oulunkylän seurakunta on ollut mukana kyselyssä sen alusta lähtien.

 

Pulssikysely ei ole kattava henkilöstökysely, vaan lyhyt kysymyspatteristo, jonka avulla saadaan ”pulssia, tuntumaa työhyvinvoinnin tilanteeseen” ja mahdollisiin muutoksiin tai tarpeellisiin toimenpiteisiin esimerkiksi juuri etätyön ja pandemian aikana. Liitteessä on yhteenveto Oulunkylän seurakunnan tuloksista vuoden 2021 (tammi-syyskuu) kyselytuloksista sekä avoimien kysymysten vastauksia vuosilta 2020-2021.

 

Liitteet

2

Liite_Pulssi kooste 10_2021_Oul srk

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa