Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.10.2021/Pykälä 103

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

347/2021

 

103 §

Lapsiasiainhenkilön valinta

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Kari Kanala

Seurakuntaneuvosto valitsee keskuudestaan lapsiasiainhenkilön.

Käsittely

 

Päätös

Lapsiasiainhenkilöksi valittiin Jukka Lagerblom.

 

 

 

Selostus

Seurakuntayhtymän ylin johto on kiinnittänyt huomiota siihen, etteivät lapsivaikutusten arvioinnin käytänteet ole ajan tasalla seurakuntayhtymässä. Parhaimmillaan lapsivaikutusten arviointi on osa seurakunnan normaalia päätöksentekoprosessia ja kuuluu näin ollen sekä työntekijöille että luottamushenkilöille. Lapsiasiainhenkilöt ovat apuna lapsivaikutusten arvioinnin tekemisessä. Lapsiasiahenkilöiden rooli, toimivalta ja vastuualue on tärkeä määritellä selkeästi. Erityisesti on huolehdittava siitä, ettei vastuu lapsivaikutusten arvioinnista siirry asian varsinaiselta valmistelijalta kokonaan lapsiasiahenkilöille.

Paavalin seurakunnan työntekijöistä lapsiasiahenkilönä on toiminut nuorisotyönohjaaja Ann-Marie Ahlsten. Hänen sijaisenaan on toiminut varhaiskasvatuksen ohjaaja Tuija Heinonen. Seurakunnassa ei ole ollut nimettyä luottamushenkilöä toisena lapsiasiahenkilönä yleisesti vakiintuneen käytännön mukaisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa