Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 07.10.2021/Pykälä 89

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

639/2021

 

89 §

Omavelkaisen takauksen myöntäminen seurakuntayhtymän omistaman Kiinteistö Oy Helsingin Lehtisaaren Papinpöydänkuja 2:n lainan vakuudeksi

 

Päätösehdotus

 

Yhteinen kirkkovaltuusto päättää:

1)    myöntää Helsingin seurakuntayhtymän omavelkaisen takauksen Helsingin seurakuntayhtymän omistaman Kiinteistö Oy Helsingin Lehtisaaren Papinpöydänkuja 2:n Osuuspankilta otettuun lainaan. Takaus tulee voimaan takautuvasti 26.7.2021 alkaen. Lainaa on jäljellä 1 745 454,63 euroa (tilanne 26.7.2021) ja laina-aika päättyy 23.7.2027.

2)    todeta, että uusi takaus korvaa vastaavan, yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessaan 7.6.2012 § 14 samalle lainalle antaman omavelkaisen takaussitoumuksen.

3)    valtuuttaa seurakuntayhtymän hallintojohtajan allekirjoittamaan takausta koskevat asiakirjat.

Käsittely

Valtuutettu Otto Lehtipuu jääväsi itsensä tämän pykälän kohdalla.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 23.9.2021 278 §

Päätösehdotus

 

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää:

1)    myöntää Helsingin seurakuntayhtymän omavelkaisen takauksen Helsingin seurakuntayhtymän omistaman Kiinteistö Oy Helsingin Lehtisaaren Papinpöydänkuja 2:n Osuuspankilta otettuun lainaan. Takaus tulee voimaan takautuvasti 26.7.2021 alkaen. Lainaa on jäljellä 1 745 454,63 euroa (tilanne 26.7.2021) ja laina-aika päättyy 23.7.2027.

2)    todeta, että uusi takaus korvaa vastaavan, yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessaan 7.6.2012 § 14 samalle lainalle antaman omavelkaisen takaussitoumuksen.

3)    valtuuttaa seurakuntayhtymän hallintojohtajan allekirjoittamaan takausta koskevat asiakirjat.

Käsittely

Otto Lehtipuu poistui paikalta esteellisenä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto on kokouksessaan 7.6.2012 § 14 päättänyt myöntää omavelkaisen takauksen Helsingin seurakuntayhtymän 100-prosenttisesti omistaman Kiinteistö Oy Helsingin Lehtisaaren Papinpöydänkuja 2:n lainan vakuudeksi. Kiinteistö Oy on ottanut 4,0 milj. euron lainan yhtiön rakennuskannan korjaus- ja muutostöiden kustannusten kattamiseen.

Takauksen antamista on perusteltu aikoinaan yhteisen kirkkovaltuuston 7.6.2012 § 14 esittelytekstissä sillä, että lainanottajalle on edullista, kun Helsingin seurakuntayhtymä antaa lainalle omavelkaisen takauksen. Luoton marginaalin on todettu olevan seurakuntayhtymän takauksella alhaisempi kuin ilman ko. takausta. Kun takauksen antajana toimii yhteisö, jolla on verotusoikeus (valtio, kunta, kirkko); ovat pankkien kustannukset ja riskit alhaisemmat.

Yhteisen kirkkovaltuuston Kiinteistö Oy Helsingin Lehtisaaren Papinpöydänkuja 2:lle myöntämä takaus olisi lähtökohtaisesti ollut voimassa lainan loppuun saakka. Lainan antajana toimiva Osuuspankki on kuitenkin ollut nyt yhtiöön yhteydessä todeten, että heillä on tarve lainaehtojen tarkistamiseen. Yhtiön hallitus on hyväksynyt lainaehtojen muutoksen kokouksessaan 23.8.2021. Alkuperäinen velkakirja, velan ehtojen muutos sekä hallituksen kokouksen päätös ehtojen muutoksen hyväksymisestä esitetään liitteinä.

Lainaehtojen muuttuessa päätös lainan takaamisesta tulee tehdä uudelleen. Pankki edellyttää, että takauspäätös annetaan takautuvasti 26.7.2021 alkaen. Yhtiön hallitus on kokouksessaan 10.9.2021 päättänyt anoa Helsingin seurakuntayhtymältä lainalle uuden takauksen, joka korvaa vastaavan, lainalle aiemmin annetun omavelkaisen takaussitoumuksen. Hallituksen kokouksen pöytäkirja uuden takauksen anomisesta esitetään liitteenä.

Liitteet

4

Papinpöydänkuja 2_Velkakirja

5

Papinpöydänkuja 2_Velan ehtojen muutos

6

Papinpöydänkuja 2_hallituksen pöytäkirja 23.8.2021

7

Papinpöydänkuja 2_hallituksen pöytäkirja 10.9.2021

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa