Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pitäjänmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.09.2021/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

402/2021

 

45 §

Rohkeasti yhdessä -prosessin lausuntopyynnön käsittely

 

Päätösehdotus

Vs. kirkkoherra Jukka Vanne

Merkitään tiedoksi.

 

 

Päätös

Perustettiin työryhmä pohtimaan lausunnon antamista. Ryhmään valittiin Maika Vuori, Anna Laine, Jukka Tuominen ja Marita Inberg.

 

 

Käsittely

Jukka Tuominen ehdotti työryhmän perustamista pohtimaan lausunnon antamista. Ehdotusta kannatettiin.

 

 

Selostus

Rohkeasti yhdessä Helsingin seurakuntayhtymän loppuraportti ja siihen liittyvät toimenpide-ehdotukset on annettu tiedoksi seurakunnille. Seurakuntaneuvostojen tulee antaa lausuntonsa viimeistään 15.10.2021. Seurakuntaneuvosto keskustelee raportista ja toimenpide-ehdotuksista kokouksessa ja perustaa halutessaan toimintaryhmiä, joissa ne valmistelevat lausuntoa eri aihepiireistä yhdessä kirkkoherran ja mahdollisesti seurakunnan työalavastaavien kanssa. Käydään keskustelua ja vaihdetaan ajatuksia ja kirjataan ylös ajatuksia Rohkeasti yhdessä loppuraportista ja sen vaikutuksista paikallisen seurakunnan työhön ja toimintaan. Lausuntopyyntöä käsitellään seurakuntaneuvoston lokakuun kokouksessa.

Liitteet

5

Rohkeasti yhdessä Perustelevat muistiot

6

Rohkeasti yhdessä loppuraportti

7

Kysymykset RY-lausuntokierrokselle 2021

8

Rohkeasti yhdessä -asiantuntijaryhmien liitteet

9

Rohkeasti yhdessä -tavoitetila

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa