Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.11.2021/Pykälä 111

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

659/2021

 

111 §

Lauttasaaren seurakunnan uusi strategia 2022-

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Juha Rintamäki

Seurakuntaneuvosto päättää hyväksyä uuden jatkuvuan strategian mallin sekä kuulee väliraportin uuden strategian

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Lauttasaaren seurakunnan nelivuotisstrategia on tullut päätökseensä ja uusi toimintaa ohjaava strategia on laadittu kuluvan vuoden aikana. Aikaisemmasta poiketen on siirrytty jatkuvaan strategian käyttämiseen. Tämä tarkoittaa, että strategia on laadittu lyhyen, mutta myös pitkän aikavälinen näkökulmasta. Lyhyellä aikavälillä tarkoitetaan yhden vuoden aikaväliä ja pitkällä aikavälillä viiden vuoden ajanjaksoa. Strategian toteutumista ja mahdollisia muutoksia siihen tarkastellaan vuosittain tai nopeamminkin.

Jatkuvan strategian etuna on mahdollisuus strategisiin muutoksiin, mikäli toimintaympäristö muuttuu ja toiminnan tavoitteita pitää tästä syystä tarkentaa tai jopa kokonaan muuttaa. Jatkuva strategia on prosessi, jossa strategista työskentelyä toteutetaan aktiivisesti organisaatiossa samoin kuin sen seurantaa. Nykypäivänä strategiaan tulee suhtautua elävänä asiana, jota jatkuvasti toimeenpannaan kokeilemalla, seuraamalla ja oppimalla tehdyistä ratkaisuista.

Lauttasaaren seurakunta haluaa mahdollistaa peruskorjatun kirkkorakennuksen alustana uudelle toiminnalle, jossa seurakuntalaisten on mahdollista itse järjestää ja organisoida toimintaa. Seurakunta toimii näin mahdollistajana ja tilojen sekä resurssien tarjoajana uudelle seurakuntatoiminnalle jossa toiminnan toteuttamisessa päävastuun kantaa seurakuntalaiset itse eikä kirkon työntekijät. Kirkon työntekijät voivat olla tarvittaessa mukana toiminnassa. Tällä toimintamallilla luodaan uusi toimimisen kulttuuri, jolla varaudutaan kirkon pieneneviin resursseihin ja toiminnan organisoimisen vastuun siirtoa seurakuntalaisille.

Strategiatyöryhmään kuului seurakunnan työntekijöistä Juha Rintamäki pj, Simo Lemmetyinen sihteeri, Annette Markkunen ja Laura Hytti. Seurakuntaneuvoston edustajia olivat Marianne Heikkilä, Juha Beurling-Pomoell, Maria Tapionlinna ja Noora Juvonen. Kutsuttuina seurakuntalaisina prosessiin osallistui Nina Lukkari sekä Lauri Karolainen.

Seurakuntaneuvoston asettama strategiatyöryhmä kokoontuu vuosittain tarkastelemaan toimintaympäristön tilaa, tekemään arviota strategian toteutumisesta sekä mahdollisista strategisista painopistemuutoksista.

 

Strategian toteutumista tarkastellaan tapahtumia arvioimalla mm. osallistujamäärät, kohderyhmät ja viestinnän tavoittavuus.

 

Lisätiedot

Seurakuntapastori Simo Lemmetyinen, simo.lemmetyinen@evl.fi

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa