Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.10.2021/Pykälä 100

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

609/2021

 

100 §

Lauttasaaren seurakunnan henkilöstön mitoitus

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Juha Rintamäki

Seurakuntaneuvosto päättää

1)    kuulla kirkkoherran selvityksen henkilöstön tarpeesta ja kehyksen mahdollistamista henkilöstöresursseista

2)    käydä lähetekeskustelu määrittämään henkilöstörekrytoinnin val-mistelua

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Seurakunnan toimintaorganisaatio nykyisin

Lauttasaaren seurakunnan henkilöstöön kuuluu nykyisin 26 koko-tai osa-aikaista henkilöä, jotka on toimintaorganisaatiossa sijoitettu kuuteen eri tiimiin. Kirkkoherra toimii virkansa puolesta seurakunnan ylimpänä viranhaltijana ja esimiehenä.

Kasvatuksen lapsi- ja perhetyön tiimissä on kirkkoherran päätöksellä nimetty vastaava lastenohjaaja sekä kolme muuta lastenohjaaja, yksi osa-aikainen lastenohjaaja, yksi osa-aikainen iltapäiväkerhonohjaaja ja kaksi siviilipalvelusmiestä.

Kasvatuksen nuorisotiimissä on kirkkoherran päätöksellä nimetty tiimivastaavaksi kasvatuksen pappi sekä nuorisotyöohjaaja ja osa-aikainen 50% kanttori (sekä osin diakoniatiimissä mukana oleva diakoniapappi).

Diakonian tiimissä on kirkkoherran päätöksellä nimetty tiimivastaavana toimiva johtava diakoniatyöntekijä sekä toinen diakoni (nyt pitempään poissa), yksi diakoniaprojektin projektipäällikkö (erillinen seurakuntayhtymän diakoniaprojektirahoitus) ja diakoniapappi.

Kirkonpalveluskuntatiimissä on pääsuntio kirkkoherran päätöksellä tiimivastaavana ja tiimissä on yksi suntio.

Julistustiimissä on nykyisin kanttori tiimivastaavana kirkkoherran erillisellä päätöksellä sekä tiimissä mukana kaksi määräaikaista seurakuntapastoria.

Virastotiimiä vetää erillisellä päätöksellä erityisavustaja, seurakuntapastori ja tiimissä on seurakuntakoordinaattori ja osa-aikainen 50% viestijä.

Lisäksi seurakunnan palveluksessa on tuomiorovastikunnan yhteinen kanttori, joka on Gospelia kaikille –projektipäällikkö.

Lauttasaaren seurakunnassa on tällä määräaikaisia työntekijöitä yhdeksän. Vakituisista tai määräaikaisista viisi on osa-aikaisia.

 

Toimintaresurssit jatkossa

Lauttasaaren seurakunta saa nykyisin kehysmäärärahaa 1 558 926€, josta sisäisten vuokrien jälkeen jää jäljelle 1 014 542€. Peruskorjauksen valmistuttua alustavat laskelmat osoittavat, että toimintaan jäisi perityn vuokran jälkeen 936 889€.

Seurakunnan toimintamäärärahat arvioidaan parhaillaan Rohkeasti yhdessä –ohjelmavalmisteluissa. Niiden kustannusvaikutukset Lauttasaaren seurakuntaan on esitetty alustavissa laskelmissa. Sen sijaan peruskorjauksen kertaluonteisten remonttikulujen kuten kokonaisinvestointikulujen poistoajan vaikutukset vaativat vielä laskelmia.

Rohkeasti yhdessä valmisteluissa on tavoiteltu rakenteellisten ratkaisujen tekemistä eurojen vähentyessä. Tämän hetken mallinnuksella tavoitellaan kokonaiskuluissa lähes neljänneksen sopeutustasoa, joka toteutettaisiin kolmen vuoden välein 2023, 2026 ja 2029 noin kahdeksan prosentin suuruisena määrärahojen vähentämisenä.

Tämä mahdollinen linjaus tulee ottaa huomioon seurakunnan henkilöstön mitoitusta mietittäessä.

Peruskorjattu kirkkorakennus tarjoaa myös mahdollisuuksia mm. kirkkokahvilan konseptin toteutuksella. Tästä on mahdollista saada myös lisätuottoja, jotka edellyttävät kuitenkin lisäpalkkauksia, jotta kirkkokahvilasta on saatavilla hyvää kohtaamista, leivonnaisia ja lounasta.

Seurakuntaneuvosto on kahden viimeisen vuoden henkilöstöratkaisuilla luonut mahdollisuudet tilanteeseen, jossa voidaan miettiä henkilöstörekrytointeja kokonaisuudessaan. Tällöin uuden seurakunnan strategian toteuttamiseen saadaan myös tarpeelliset henkilöstöresurssit. Myös peruskorjatun kirkkorakennuksen antamat mahdollisuudet ja tarpeet tulee ottaa näissä rekrytoinneissa huomioon.

 

Lisätiedot

Kirkkoherra Juha Rintamäki, juha.rintamaki@evl.fi

Seurakuntakoordinaattori Tomi Panigrahi, tomi.panigrahi@evl.fi

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa