Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.11.2021/Pykälä 122

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


638/2021

 

122 §

Seurakunnassa kerättävät kolehdit 1-6/2022

 

Päätösehdotus

Vt. kirkkoherra, pastori Laura Huovinen

Päätetään kerätä seurakunnan päiväjumalanpalveluksessa liitteen mukaiset kolehdit 1-6/2022.

Alppilan kirkon Tasausmessun, erityismessujen sekä kieliryhmien omien messujen osalta kirkkoherra voi tehdä erilliset päätökset. Mikäli päätöksiä ei ole tehty, kolehti kerätään tämän listan kohteille.

Käsittely

 

Päätös

Päätettiin kerätä seurakunnan päiväjumalanpalveluksessa liitteen mukaiset kolehdit 1–6/2022. Alppilan kirkon Tasausmessun, erityisessujen sekä kieliryhmien omien messujen osalta kirkkoherra voi tehdä erilliset päätökset. Mikäli päätöksiä ei ole tehty, kolehti kerätään tämän listan kohteille.

 

Selostus

Jumalanpalveluksissa sekä muissa seurakunnallisissa tilaisuuksissa voidaan kerätä kolehti kirkon ja seurakunnan toiminnan sekä niiden tehtävää vastaavien tarkoitusten tukemiseksi (KL 4:2, 2).

Seurakunnassa tulee laatia suunnitelma vuoden aikana koottavista koleh­deista. Kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto vahvistaa suunnitelman päiväjumalan­pal­veluksissa kannettavista kolehdeista (KJ 2:8). Suunnitelma voi­daan laatia koko vuodeksi tai työkausittain (talvi-, kesä- ja syyskausi).

KL 22 luvun 2 §:n 1 mom. 10 kohta: ”Kirkkohallituksen tehtävänä on, jollei kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä toisin säädetä, määrätä, mihin yleisiin tarkoituksiin kolehteja on päiväjumalanpalveluksessa kannettava.” Kirkkohallituksen määräämien kolehtien osuus kaikista käytettävissä olevista kolehtipäivistä on noin puolet. Kolehtikohteet määrätään vuosittain. Liitteen listassa kirkkohallituksen määräämät kolehdit on merkitty mustalla.

Kolehtisuunnitelma koskee seurakunnan jumalanpalveluksia, jotka vietetään pyhäpäivän jumalanpalveluksena ja toteutetaan kirkkokäsikirjan pääjumalanpalveluksiin tarkoitetun kaavan mukaan. Kallion seurakunnassa on noudatettu tapaa, että muihin kun pääjumalanpalvelukseen voidaan toimintavuosittain tai -kausittain hakea kirkkoherralta lupaa kerätä kolehti johonkin muuhun kuin kolehtisuunnitelman mukaiseen kohteeseen. Näin on tehty esim. kieliryhmien messuissa, iltamessuissa, jotka järjestetään yhteistyökumppaneiden kanssa, konfirmaatiomessuissa sekä Tasaus-messussa, jonka yhteistyökumppani on Suomen Lähetysseura. Mikäli erillistä hakemusta ja päätöstä ei ole tehty, niin kolehti kerätään kausisuunnitelman mukaisesti.

Kolehti voidaan kerätä ainoastaan jumalanpalvelukseen paikan päällä osallistuvilta. Rahankeräyslaki ei mahdollista etäkolehdin keräämistä. Mikäli kolehdin saavalla järjestöllä on rahankeräyslupa, verkkolähetyksessä voidaan mainita, että järjestölle voi tehdä lahjoituksen järjestön rahankeräysluvan puitteissa.

Kallion seurakunnassa kokeillaan kuluvan kuukauden aikana myös mobile pay -kolehtimaksamista molemmissa kirkoissa. Tämä on pilottikokeilu, jonka kokemuksista Helsingin seurakuntayhtymässä päätetään sen jatkamisesta.

Menkää ja tehkää -työryhmä on käsitellyt asiaa 7.10. kokouksessa ja on laatinut yksimielisen esityksen, joka on liitteenä.

Liitteet

10

Kirkkokolehdit 2022  seurakuntalaistyöryhmän esitys 7.10.2022

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa