Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 04.10.2021/Pykälä 69

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

136/2021

 

68 §

Rohkeasti yhdessä -työskentelyn loppuraportin lausunto

 

Päätösehdotus

 

Haagan seurakuntaneuvosto päättää lähettää liitteen mukaisen lausunnon Rohkeasti yhdessä -loppuraporttia koskien yhteiselle kirkkoneuvostolle.

Käsittely

Käytiin perusteellinen keskustelu asiasta ja tehtiin lausuntoon sen mukaiset tarkennukset,

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Yhteinen kirkkoneuvosto on kokouksessaan 26.8.2021 lähettänyt Helsingin seurakuntien seurakuntaneuvostoille Rohkeasti yhdessä-työskentelyn loppuraportin liitteineen lausuntokierrosta varten. Loppuraportti liitteineen sisältää viisi osakokonaisuutta ja lausuntokierroksen tueksi on laadittu kysymyspatteristo, jonka pohjalta lausuntoja on seurakuntaneuvostoissa työstetty. Rohkeasti yhdessä-työskentelyn aikataulu vuoden 2021 osalta on seuraava:

12.8. YKN hioo lausuntopyynnöille lähtevää kokonaisuutta (ml. esitettävät kysymykset)

26.8. YKN päättää lopullisesta lausuntopaketista

1.9.-15.10. Seurakuntaneuvostot ja yhteisten palveluiden osastot antavat lausuntonsa

21.10. YKN lausunnot tiedoksi ja lähetekeskustelu

4.11. YKN päätösehdotuksen valmistelukeskustelu

25.11. YKN tekee esityksen ja hyväksyy esityksestä oman toimivaltansa puitteissa olevat esitykset

9.12. YKV:ssa YKN:n esitys kirkkovaltuuston toimivallan puitteissa olevista esityksistä

Liitteet

1

Rohkeasti yhdessä loppuraportti

2

Rohkeasti yhdessä asiantuntijaryhmien liitteet

3

Rohkeasti yhdessä perustelevat muistiot

4

Rohkeasti yhdessä -tavoitetila

5

KYSYMYKSET lausuntokierrokselle

6

Työyhteisön huomiot Rohkeasti yhdessä

7

Rohkeasti yhdessä Haagan lausunto

 

 

 

 

133/2021

 

69 §

Kanttorin viran lakkauttaminen

 

Päätösehdotus

 

Haagan seurakuntaneuvosto pyytää Helsingin seurakuntien yhteistä kirkkovaltuustoa lakkauttamaan Haagan seurakunnan toisen b-kanttorin viran 1.1.2022 alkaen.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Haagan seurakunnan toinen b-kanttorin virka on ollut avoimena kanttori Hanna Aution siirryttyä toiseen seurakuntaan töihin 1.2.2021 alkaen. Avoimeksi jääneen viran tehtävänkuvaan on kuulunut yleisen kirkkomusiikkityön lisäksi lasten ja perheiden musiikkikasvatus.

Nykyisessä taloudellisessa ja toiminnallisessa tilanteessa ei ole perusteltua pitää seurakunnassa kahta kanttorin virkaa. Jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset ja seurakunnan musiikkielämä on mahdollista hoitaa yhdellä kanttorilla ja tarpeen mukaan töihin kutsuttavilla sijaiskanttoreilla. Myös rovastikunnallinen yhteistyö musiikkielämässä on mahdollista.

Tällä hetkellä on tiedossa, että seurakunnan toinen kanttori on eläköitymässä lähitulevaisuudessa. Eläköitymisen ja uuden kanttorin rekrytoinnin yhteydessä on syytä tarkastella seurakunnan musiikkitoimintaa ja sen tarpeita kokonaisvaltaisesti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa