Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.06.2021/Pykälä 67

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

314/2021

 

67 §

Oulunkylän ja Pakilan seurakuntien yhteistyön kehittäminen 2021-2024

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

Selostus

Oulunkylän ja Pakilan seurakuntaneuvostot kokoontuivat yhteiseen iltakouluun 4.5.2021. Iltakoulu toteutettiin Teamsissa. Aiheena oli seurakuntien välisen yhteistyön kehittäminen. 

Iltakoulussa käsiteltiin neljä ohjaavaa periaatetta yhteistyölle:

-  Palvelee seurakuntalaisia

-  Resurssihyöty (työntekijä / talous)

-  Paikkaa olemassa olevaa haavoittuvaisuutta

-  Tuo lisäarvoa toimintaan (esim. kanttoreiden yhteistyö konserteissa…)

Pienryhmissä käsiteltiin lisäksi mittareita sille, mistä tunnistamme kolmen vuoden kuluttua, että yhteistyö on ollut toimivaa ja palvellut seurakuntalaisia. Molempien seurakuntien luottamushenkilöt kannattivat keskustelupuheenvuoroissa yhteistyön kehittämistä.

Iltakoulun pohjalta Oulunkylän ja Pakilan kirkkoherrat ovat sopineet yhteistyön kehittämisestä ja laatineet suuntaviivat kehitystyölle. Yhteistyön kehittämisen osa-alueet ovat:

-  Hallinto ja virastopalvelut

-  Viestintä

-  Rippikoulut

-  Musiikki

Valmistelussa ja toteuttamisessa on mukana laaja-alaisesti niin vapaaehtoisia vastuunkantajia kuin työntekijöitä.

Liitteet

11

Pakilan ja Oulunkylän seurakuntien yhteistyön kehittäminen

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa