Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.05.2021/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

492/2021

 

45 §

Osa-aikaisen taloussihteerin vakinaistaminen

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää ottaa Jouni Maijasen taloussihteerin virkaan 1.6.2021 alkaen. Virka täytetään osa-aikaisena (60 %), sillä Maijanen toimii samalla Roihuvuoren seurakunnan osa-aikaisena (40 %) seurakuntasihteerinä. Palkkaus entisin ehdoin vaativuusryhmässä 501.

 

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

Selostus

Vuonna 2017 taloussihteerimme oli pitkän virkavapaan jälkeen siirtynyt 50 %:ksi ja hänen sijaisensa lopetti meillä. Roihuvuoren seurakunnalla taas oli ylimääräisiä sihteeriresursseja. Molempien seurakuntien sekä työntekijän suostumuksella Roihuvuoren seurakuntasihteeri Jouni Maijasen työpanoksesta siirrettiin 40 % Vuosaaren seurakunnalle taloussihteerin tehtävään. Tätä järjestelyä kesti 1.4.2017–31.3.2020. Vuoden 2020 alussa viranhaltijan pitkän virkavapaan johdosta sovimme uuden järjestelyn: Maijanen on 1.4.2020–31.3.2021 Vuosaaressa 60 % ja Roihuvuoressa 40 %.

Koska Maijanen on nyt suurimman osan ajasta meillä, on tarkoituksen mukaista, että Maijanen vakinaistetaan Vuosaareen, ja hänen työpanoksestaan myydään 40 % Roihuvuorelle. Taloussihteerin viranhaltijan palvelusuhde päättyi 28.2.2021, joten meillä on virka, johon hänet voidaan valita. Tässä on perusteet julkisesta hakumenettelystä poikkeamiseen ”muu erityisen painava syy” (KL 6 § 11). Maijanen aloitti Roihuvuoren suntion virassa 1.12.1998, ja hänet siirrettiin 24.6.2013 alkaen seurakuntasihteerin tehtäviin. Roihuvuoressa ei ole enää tarjolla kuin 40 % sihteerin työtä. Mikäli virka julistettaisiin Vuosaaressa auki, henkilöä uhkaisi osa-aikaistaminen. Toimimme vastuullisesti pyrkiessämme säilyttämään Maijasen kokopäivätoimisen työn.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa