Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 09.12.2021/Pykälä 388

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

643/2021

 

388 §

Vt. yhteisen seurakuntatyön johtajan valitseminen

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1)    valita Stefan Forsénin yhteisen seurakuntatyön virkaatekeväksi johtajaksi ajalle 1.1.2022-28.2.2022

2)    että valinta on ehdollinen, kunnes tehtävään valittu on saanut
tuomiokapitulilta kyseistä tehtävää koskevan virkavapauden

3)    pyytää Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulia antamaan Forsénille viranhoitomääräyksen.

Käsittely

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Stefan Forsén ei osallistunut tämän asian käsittelyyn. (HL 28 § kohta 1)

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Selostus

Yhteisen seurakuntatyön johtajan virka täytettiin vuoden 2019 alusta määräaikaisena. Yhteinen kirkkovaltuusto valitsi 6.9.2018 yhteisen seurakuntatyön johtajan määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.1.2019 – 31.12.2021 kirkkoherra Stefan Forsénin.

Yhteinen kirkkoneuvosto on 4.11.2021 päättänyt julistaa yhteisen seurakuntatyön johtajan viran haettavaksi. Hakuaika päättyi 23.11.2021 ja valintaprosessi etenee niin, että yhteinen kirkkoneuvosto tekee esityksen valittavasta henkilöstä 9.12.2021 ja yhteinen kirkkovaltuusto valitsee yhteisen seurakuntatyön johtajan 27.1.2022. Valintapäätös on lainvoimainen maliskuun 2022 alussa. Valittu henkilö voinee vastaanottaa tehtävän maaliskuun alussa. Valitun henkilön mahdollinen irtisanomisaika voi myös lykätä viranhoidon aloittamista.

Stefan Forsénin määräaikainen tehtävä yhteisen seurakuntatyön johtajana päättyy 31.12.2021 ja virka vapautuu. Virka saadaan täytettyä aikaisintaan 1.3.2022 alkaen.

Yhteisen seurakuntatyön toiminnan kannalta on perusteltua, että Stefan Forsén jatkaa yhteisen seurakuntatyön johtajan tehtävien hoitamista, kunnes virkaan valittu ottaa tehtävän vastaan.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa