Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 07.10.2021/Pykälä 297

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

94/2021

 

297 §

Talousarvioon liitetyt yleisavustukset

 

Päätösehdotus

 

1)    Merkitsee tiedoksi yleisavustusten käsittelymenettelyn

2)    päättää viedä liitteenmukaiset yleisavustukset talousarvioehdotukseen

3)    merkitsee tiedoksi nykymuotoisten yleisavustusten roolin selvittämisen tulevissa avustuksissa.

Käsittely

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Jukka Pakarinen poistui paikalta esteellisenä. Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Riitta Asikanius toimi puheenjohtajana pykälän käsittelyn ajan.

Pykälän käsittelyn ajaksi paikalta poistuivat esteellisinä myös Wiking Vuori ja Kalle Sällström.

Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Riitta Asikanius selosti asiaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Yleisavustusten haku

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 10.6.2021 asettaa työryhmän valmistelemaan yleisavustusesitystä vuodelle 2022 ja nimetä siihen keskuudestaan kaksi henkilöä sekä yhteisen seurakuntatyön  johtajan Stefan Forsénin, hallinto-osaston controllerin Susanne Bernerin sekä yhteisen seurakuntatyön controllerin Jyrki Mäkeläisen. Ryhmän sihteeriksi kutsuttiin hankerahoitusasiantuntija Riina Lilja. Yhteisen kirkkoneuvoston edustajina toimivat Hanna Mithiku, Sari Mäkimattila ja Martina Harms-Aalto.

Yleisavustusten hakuaika oli auki 25.5.2021–15.8.2021 ja haku oli ensimmäistä kertaa julkinen. Hakemuksia tuli hakuajan sisällä yhteensä 17. Näistä täysin uusia hakijoita oli neljä.

Kirkon mediasäätiö ry on saanut Yhteisen kirkkovaltuuston erillisellä päätöksellä 3 vuoden avustuksen vuosille 2020–2022, mistä syystä heiltä ei pyydetty uutta hakemusta.

 

 

Yleisavustusta vuodelle 2022 hakeneilta pyydettiin yhdenvertaiset tiedot, yhteistä lomaketta käyttäen. Samalla hakija sitoutui seurakuntayhtymän eettisten periaatteiden noudattamiseen sekä osoittamaan, miten toiminta tuo lisäarvoa kirkolle Helsingissä.

Hakulomakkeen kysymykset olivat vuonna 2021 samat kuin edellisvuonna:

1.     Hakijaorganisaation tiedot

2.     Pankkiyhteys

3.     Haettava summa

4.     Anotun avustuksen erittely käyttötarkoituksen mukaan lyyesti kuvattuna

5.     Muualta haetut avustukset vuodelle 2022? Kerro rahoittajataho ja haettu summa

6.     Toiminnan omarahoitus (mm. jäsenmaksut) vuonna 2022?

7.     Edelliset myönnetyt avustukset euroina

8.     Millaiseen toimintaan avustusta haetaan?

9.     Miten avustettavassa toiminnassa otetaan huomioon syrjimättömyys ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteet koskien vammaisten oikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa?

10. Miten toiminta tukee Kirkko Helsingissä –strategian pääpainotuksia, joita ovat helsinkiläisten tarpeisiin vastaaminen ja työn kohdentaminen hädänalaisimpiin?

11. Mitä lisäarvoa toiminta tuo Helsingin seurakunnille?

 

Yleisavustusten saajat

Työryhmä kokoontui keskiviikkona 25.8.2021 päättämään avustusten saajista hakemusten perusteella. Hakemukset löytyvät tämän asiakirjan liitteistä. 

Työryhmä päätti jakaa yleisavustuksia vuodelle 2022 seuraavasti:

·       Cantore Minores -kuoro 152.000 € (avustus 48.579 €, sisäinen vuokra 103.421 €)

·       Helsingin seurakunnan eläkeläiset ry 3000 €

·       Helsingin seurakuntain Toimenhaltijat ry 3000 €

·       Suomen Merimieskirkko 106.000 €

·       MIELI Suomen Mielenterveys ry 4.500 €

·       Tuomasyhteisö ry yht. 75.000 € (avustus 56.092 €, sisäinen vuokra 18.908 €)

·       Juutalainen seurakunta 20.000 €

·       Via Crucis Ristin tien tuki ry 66.500 €

·       Agricola-projekti sisäinen vuokra 254.075 €

·       Yhteisen kirkkoneuvoston myöntämät erilliset avustukset 29.600 €

·       Anglikaaninen kirkko yht. 45.000 € (avustus 24.515 €, sisäinen vuokra 20.485 €)

·       International Evangelical Church in Finland 9.000 €

·       New York Finnish Lutheran Congregation 26.500 €

·       Kirkon mediasäätiö ry 58.000 €

·       Gospel Helsinki ry 50.000 €

·       Helsingin raamattukoulusäätiö ry 7.500 €

·       Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry 49.000 €

·       Församlingsförbundet rf. 5.900 €

 

Avustusten saajilta edellytetään raporttia avustusten käytöstä.

 

Yleisavustusten tuleva muoto

Rohkeasti yhdessä -prosessin myötä määrärahajakoa ja myös sisäisten vuokrien määräytymisperusteita ollaan esittämässä uudistettaviksi. Lisäksi tarkastellaan yleisesti eri avustusluokkia. Yleisavustusten rooli osana myönnettäviä avustuksia tulee selvittää, tarkastellen myös sitä, tulisiko niistä nykymuodossaan jatkossa kokonaisuudessaan luopua. Selvitykset laaditaan kevään 2022 aikana.

Liitteet

4

Avustushakemukset 2022_koonti

5

Yleisavustukset 2022

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa