Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 23.09.2021/Pykälä 276

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

641/2021

 

276 §

Helsingin seurakuntayhtymän ja hautainhoitorahaston poistosuunnitelman muuttaminen

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää hyväksyä liitteessä kuvatun ehdotuksen Helsingin seurakuntayhtymän ja hautainhoitorahaston uudeksi poistosuunnitelmaksi. Uutta poistosuunnitelmaa aletaan soveltaa 1.1.2022 alkaen.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Investointien hankintamenot aktivoidaan taseeseen pysyviin vastaaviin ja ne kirjataan tuloslaskelmaan kuluksi vaikutusaikanaan suunnitelman mukaisina poistoina. Suunnitelman mukaisilla poistoilla tarkoitetaan ennalta laaditun suunnitelman mukaan tehtäviä poistoja, jotka seurakuntatalous tekee käyttöomaisuudestaan, tilikauden tuloksesta riippumatta. Poistoperusteina on hankintamenon lisäksi arvioitu taloudellinen pitoaika.

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy suunnitelmapoistojen perusteet ja päättää taseen pysyviin vastaaviin aktivoitavien euromääräiset rajat. Poistosuunnitelmaa arvioitaessa on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota rahamäärältään suurimpien hyödykkeiden ja hyödykeryhmien oikean poistoajan ja –menetelmän löytämiseen olennaisuuden periaatetta noudattaen.

Kirkkohallitus on 27.8.2020 antamassaan yleiskirjeessä tiedottanut kirkkohallituksen virastokollegion 17.6.2020 tekemästä päätöksestä hyväksyä seurakuntien ja seurakuntayhtymien uudet taloushallinnon ohjeet. Kirkkolain 22 luvun 2 §:n mukaan kirkkohallitus antaa tarkempia määräyksiä seurakuntien ja seurakuntayhtymien kirjanpidosta ja palkanlaskennasta. Virastokollegion päätöksen mukaisesti kaikkia annettuja ohjeita tulee noudattaa 1.1.2021 alkavalla tilikaudella.

Poistojen osalta ohjeessa todetaan muun muassa seuraavaa:

”Poistoajan pituus vaikuttaa merkittävästi tilikauden tulokseen ja taseen osoittamaan taloudelliseen asemaan. Pitkä poistoaika tuottaa paremman tilikauden tuloksen ja pääoman kuin lyhyen poistoaika. Toisaalta seurakuntatalouden ei pidä siirtää taloudellisia rasitteita poistojen muodossa tulevina vuosikymmeninä maksettavaksi pidentämällä tarpeettomasti poistoaikoja. Epävarmuus taloudellisen tilanteen pysymisestä vahvana ja suuret investointitarpeet lähitulevaisuudessa puoltavat seurakuntataloudessa lyhyehköjen poistoaikojen käyttöä.”

”Seurakuntatalouksissa käytetään poistomenetelmänä tasapoistoa. Tasapoistomenetelmässä poisto lasketaan jakamalla hankintahinta arvioidulle käyttöajalle. Poistoajan määrittämisessä tulee kiinnittää erityistä huomiota, että poistoaika määritellään riittävän lyhyeksi, ja että menetelmä ei johda liian alhaiseen poistotasoon.”

Kirkkohallituksen antama uusi suositus poistoajoista on monelta osin linjassa Helsingin seurakuntayhtymän nykyisen poistosuunnitelman kanssa. Kuitenkin siunauskappeleiden, hautausmaiden huoltorakennusten, kirkkojen, seurakuntatalojen, kappeleiden, asuinrakennusten, diakonian laitosten, hallinto- ja laitosrakennusten sekä muiden aineettomien oikeuksien osalta kirkkohallituksen uusi suositus poistoajoista on Helsingin seurakuntayhtymän poistosuunnitelman mukaista poistoaikaa alhaisempi.

Ehdotus Helsingin seurakuntayhtymän uudeksi poistosuunnitelmaksi esitetään liitteessä. Uudessa poistosuunnitelmassa poistoaikoja ehdotetaan muutettavan seuraavien hyödykeryhmien osalta:

      siunauskappelit 60 vuodesta 40 vuoteen (kirkkohallituksen suositus 20-40 v.)

      hautausmaisen huoltorakennukset 15 vuodesta 10 vuoteen (kirkkohallituksen suositus 8-10 v.)

      kirkot 60 vuodesta 50 vuoteen (kirkkohallituksen suositus 30-60 v.)

      seurakuntatalot 30 vuodesta 20 vuoteen (kirkkohallituksen suositus 15-25 v.)

      kappelit 60 vuodesta 40 vuoteen (kirkkohallituksen suositus 20-40v.)

      asuinrakennukset 30 vuodesta 25 vuoteen (kirkkohallituksen suositus 15-25 v.)

      diakonian laitokset 30 vuodesta 15 vuoteen (kirkkohallituksen suositus 10-20 v.)

      hallinto- ja laitosrakennukset 30 vuodesta 20 vuoteen (kirkkohallituksen suositus 10-20 v.)

      muut aineettomat oikeudet viidestä vuodesta kolmeen vuoteen (kirkkohallituksen suositus 3 v.)

 

Uusia poistoaikoja määriteltäessä on otettu huomioon kirkkohallituksen antamat suositukset. Lisäksi uutta poistosuunnitelmaa laadittaessa on tehty vertailua kahden muun suuren seurakuntatalouden, Tampereen ja Vantaan, poistosuunnitelmiin.

Tiettyjen hyödykeryhmien osalta poistoajaksi on tietoisesti ehdotettu kirkkohallituksen antaman suositusvälin ylärajaa lyhyempi poistoaika, koska pidemmän poistoajan ei voida katsoa vastaavan hyödykkeen todellista käyttöaikaa.

Helsingin seurakuntayhtymän nykyisessä poistosuunnitelmassa on merkittynä tiettyjen hyödykeryhmien kohdalla tasapoiston vaihtoehtona menojäännöspoisto. Menojäännöspoistoa ei kuitenkaan ole Helsingissä viime vuosina käytetty. Mahdollisuus menojäännöspoiston käyttämiseen tulee nyt joka tapauksessa kokonaisuudessaan poistaa poistosuunnitelmasta, kirkkohallituksen ohjeen mahdollistaessa jatkossa ainoastaan tasapoistot.

Hautainhoitorahaston nykyiseen poistosuunnitelmaan nähden kasvihuoneiden ja kioskien poistoaika esitetään laskettavaksi nykyisestä 20 vuodesta 10 vuoteen, kirkkohallituksen suosituksen ollessa 8-10 vuotta. Vastaavasti hautainhoitorahaston muiden rakennusten poistoaika esitetään laskettavaksi nykyisestä 30 vuodesta 10 vuoteen, kirkkohallituksen suosituksen ollessa tässäkin 8-10 vuotta. Hautainhoitorahastolla on tällä hetkellä poisto-ohjelman piirissä vain kaksi hyödykettä, jotka molemmat tulevat esitetyn poistosuunnitelman myötä poistettaviksi kokonaisuudessaan vuoden 2022 aikana.

Varsinaisten poistoaikamuutosten lisäksi tiettyjä termejä on muutettu kirkkohallituksen päivitetyissä suosituksissa uuteen muotoon. Aineettomien oikeuksien ”ATK-ohjelmistot”-hyödykeryhmän nimi on muutettu muotoon ”Tietojärjestelmien käyttöoikeus”. Vastaavasti esimerkiksi aiempi ilmaus ”poistoa ei lasketa” on muutettu muotoon ”ei poistoa”. Edelleen päivitetyissä suosituksissa on merkitty tarkennustiedot tietyille hautaustoimen hyödykeryhmille. Edellä luetellut muutokset on perusteltua tehdä myös Helsingin seurakuntayhtymän poistosuunnitelmaan samalla kun poistosuunnitelmaa muutenkin päivitetään.

Poistosuunnitelman muuttaminen tulee lisäämään poistojen määrää vuonna 2022 sekä seurakuntayhtymän että hautainhoitorahaston osalta. Alustavien laskelmien mukaan vuoden 2022 poistot tullevat olemaan seurakuntayhtymän osalta n. 2,672 milj. euroa ja hautainhoitorahaston osalta n. 0,718 milj. euroa nykyisen poistosuunnitelman mukaisia, vuoden 2021 kokonaispoistomääriä suuremmat. Vastaavasti kuitenkin vuodesta 2023 alkaen seurakuntayhtymän nyt jo aktivoitujen investointien poistot tulevat pienenemään, ollen vuonna 2023 arviolta n. 1,008 milj. euroa vuoden 2021 poistotasoa pienemmät. Hautainhoitorahaston osalta molemmat sen poisto-ohjelmaan kuuluvat investoinnit poistetaan kokonaisuudessaan vuoden 2022 aikana, jolloin hautainhoitorahaston poistot ovat tähän mennessä aktivoitujen investointien osalta vuodesta 2023 alkaen 0 euroa, eli n. 0,077 milj. euroa vuoden 2021 poistomäärää pienemmät.

Uusi poistosuunnitelma esitetään otettavaksi käyttöön 1.1.2022 alkaen niin, että se tulee koskemaan myös jo aktivoituja hyödykkeitä. Vuoden 2021 tilinpäätös tullaan tekemään vielä nykyisen poistosuunnitelman mukaisesti.

Liitteet

16

Ehdotus uudeksi poistosuunnitelmaksi

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa