Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 10.06.2021/Pykälä 197

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

26/2021

 

197 §

Sivutoimilupa Katja Hakala

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1)    myöntää suntio Katja Hakalalle luvan oheisen liitteen mukaiseen sivutoimeen ajalle 28.6.-29.8.2021. Asiasta on esimiehen puolto.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Kirkkolain 6 luvun 30 §;n mukaan viranhaltija ei saa ottaa vastaan eikä pitää sellaista sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen, ellei työnantaja hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Sivutoimella tarkoitetaan virkasuhdetta, palkattua työtä ja pysyväisluonteista tehtävää, josta viranhaltijalla on oikeus kieltäytyä, sekä ammatin, elinkeinon ja liikkeen harjoittamista.

Sivutoimilupa vaaditaan myös päätoimiselta viranhaltijalta, jolla ei ole kiinteää työaikaa. Työajattoman viranhaltijan on siten haettava sivutoimilupaa myös vapaapäivinään tekemästään sivutoimesta. Jos viranhaltija hoitaa sivutointaan vapaa-aikanaan, hänen on tehtävä sivutoimesta ilmoitus.

Sivutoimesta päättää työnantaja. Sivutoimilupa voidaan myöntää määräajaksi tai muutoin rajoitettuna. Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että viranhaltija ei saa sivutoimensa vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävien asianmukaista hoitamista. Sivutoimena ei saa harjoittaa sellaista toimintaa, joka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Viranhaltija ei saa virkasuhteen kestäessä ryhtyä myöskään kilpailevan toiminnan valmistelemiseksi sellaisiin toimenpiteisiin, joita ei voida pitää hyväksyttävinä.

Työnantaja voi, varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi, kieltää sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen tai peruuttaa myönnetyn luvan laissa säädetyillä perusteilla.

Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön 4 luvun 10 §:n 6 kohdan mukaan yhteinen kirkkoneuvosto päättää seurakuntayhtymän viranhaltijoiden sivutoimiluvista ja käsittelee tehdyt sivutoimi-ilmoitukset.

 

Liitteet

26

Hakala Katja sivutoimianomus

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa