Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 10.06.2021/Pykälä 193

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

92/2021

 

193 §

Selostus kriisirahaston käytöstä kriisiavustuksiin ja ruoka-pankkitoimintaan vuonna 2020 sekä esitys ruokapankkitoimintaan osoitettujen määrärahojen jaosta vuonna 2021

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1)                     merkitä tiedoksi selvityksen kriisirahaston käytöstä kriisiavustuksiin ja ruokapankkitoimintaan 2020,

2)                     tukea seurakuntien ruokapankkitoimintaa ja yhteisöllisiä ruokailuja kriisirahaston määrärahoista ( 3912410001) vuonna 2021 211 500 eurolla,

3)                     ruokapankkiavustukset sekä yhteisöllisten ruokailujen järjestämisestä syntyneet kulut maksetaan seurakunnille todellisten kulujen mukaan tositteita vastaan ja niiden maksamisesta päättää yhteisen srk.työn johtaja.

 

Käsittely    

                         Yhteisen kirkkoneuvoston kokous jatkui yhteisen kirkkovaltuuston                                   kokouksen jälkeen klo 21.15.

                         Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Jukka Pakarinen poistui paikalta                     esteellisenä. Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Riitta Asika-                              nius                       toimi puheenjohtajana pykälän käsittelyn ajan.

 

Päätös   

                      Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Kriisiavustukset

Helsingin seurakuntayhtymän kriisirahasto on toiminut 1.5.1996 alkaen. Se on tarkoitettu yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen mukaan kriisi- ja katastrofiapuun, ruokapankkitoimintaan sekä työllistämiseen ja työttömien omaehtoisen toiminnan tukemiseen.

Vuoden 2020 talousarvioon oli varattu yksityishenkilöille ja perheille myönnettäviin kriisiavustuksiin 90 000 euron määräraha (vuonna 2019 90.000 euroa, vuonna 2018 90.000 euroa, vuonna 2017 90.000 euroa, 2016 90.000 euroa, 2015 110.500 euroa, vuonna 2014 118.200 euroa, vuonna 2013 120.000 euroa).

Avustukset myönnetään kriisirahastosta seurakuntien diakoniatyöntekijöiden tekemien kirjallisten avustusanomusten perusteella. Vuonna 2020 kriisirahastolle lähetettiin 49 hakemusta. Myönteisiä avustuspäätöksiä 41. Myönteisen avustuspäätöksen saaneista 21 oli yhden hengen talouksia, muita perhemuotoja 20. Avustuksen saaneista 18-29 -vuotiaita oli 7 hakijaa, 30-65 -vuotiaita 34 hakijaa ja yli 65-vuotiaita 0 hakijaa.

Hakijoiden ja myönteisten avustuspäätösten saaneiden jakauma eri seurakuntien mukaan hakemukset / myönteiset päätökset:

Haaga 4 / 3

Herttoniemi 4 / 4

Johannes 0 / 0

Kallio 3 / 3

Kannelmäki 4 / 4

Lauttasaari 1 / 1

Malmi 7 / 6

Matteus 0 / 0

Mikael 6 / 5

Munkkiniemi 1 /1

Oulunkylä 2 / 2

Paavali 2 / 2

Pakila 0 / 0

Petrus 0 / 0

Pitäjänmäki 0 / 0

Roihuvuori 4 / 4

Tuomiokirkko 3 / 3

Töölö 0 / 0

Vartiokylä 1 / 1

Vuosaari 2 / 1

Erityisdiakonia 4 / 2

 

Ruokapankki

Vuoden 2020 talousarvioon oli varattu ruokapankkitoimintaan 251.600 euron määräraha, joka jaettiin seurakunnille yhteisen kirkkoneuvoston 16.4.2020 (111§) tekemän päätöksen mukaisesti. Ruokapankkitoiminnan hyvityksiä seurakunnille maksettiin vuonna 2020 248.233 euroa.

Vuoden 2021 talousarvioon ruokapankkitoimintaan on varattu 211.500 euron määräraha. Seurakuntien ja Yhteisen diakonian jättämien anomusten yhteismäärä on 289.160 euroa. Seurakunnat ovat voineet hakea määrärahaa sekä osto-osoitusten myöntämiseen, että yhteisöllisten ruokailujen järjestämiseen. Esitys määrärahojen jaosta on seuraava:

 

Haagan srk                         9 000 e

Herttoniemen srk                16 000 euroa

Kallion srk                            9 000 euroa

Kannelmäen srk                                       16 000 euroa

Lauttasaaren srk                 2 500 euroa

Malmin srk                           31 000 euroa

Matteus frs                           1 400 euroa

Mikaelin srk                         21 700 euroa

Munkkiniemen srk              4 500 euroa

Oulunkylän srk                                         16 000 euroa

Paavalin srk                        7 000 euroa

Petrus frs                            1 400 euroa

Pitäjänmäen srk                                        7 500 euroa

Roihuvuoren srk                 13 000 euroa

Tuomiokirkko srk                11 000 euroa

Töölön srk                    5 000 euroa

Vartiokylän srk                                          9 000 euroa

Vuosaaren srk                                          17 500 euroa

YS Erityisdiakonia             6 500 euroa

Waste&Feast                       6 500 euroa

 

Vuodelle 2021 avustusta hakevat seurakunnat, anotut summat sekä myönnettäväksi esitettävät määrärahat ilmenevät myös liitteenä olevasta taulukosta. Päätösehdotuksissa on otettu huomioon seurakunnan alueella asuvan väestön määrä, alueen sosioekonominen asema yhteiskunnassa sekä edellisen vuoden toteuma. 

Seurakunnat ovat voineet hakea määrärahaa sekä osto-osoitusten myöntämiseen, että yhteisöllisten ruokailujen järjestämiseen. Lähtökohtaisesti osto-osoituksiin varattu tuki ei ole anomuksissa vähentynyt alueella yhteisöruokailun käynnistämisen jälkeen. Tämä käy ilmi liitteestä.

Seurakunnissa on enenevässä määrin ryhdytty käynnistämään yhteisöllisiä toimintatapoja toimintakulttuurin muutoksen kehittämistyön jälkeen. Köyhyys ja huono-osaisuus ilmenee usein myös osattomuutena. Yhteisön kannattelu koetaan monesti vahvempana kuin raha. Yhteisöruokailujen tukeminen on diakonian strateginen linjaus vuodesta 2015 alkaen.

Kuluvana vuonna yhteisöruokailut ovat olleet korona-epidemian vuoksi suljettuina toistaiseksi. Osassa seurakuntia ruokaa on kuitenkin jaettu take-away –annoksina tai ruokakasseina. Loppuvuonna, epidemiatilanteen salliessa, ruokailuja kuitenkin pyritään avaamaan. Alkuvuoden rajoitukset ovat synnyttäneet jonkin verran säästöjä ruokailujen kuluissa, mutta ruoka-avun tarve itsessään ei ole vähentynyt.

Ruokapankkimäärärahaa ei voi käyttää henkilöstön palkkaamiseen.

Liitteet

22

RuokapankkianomustenYhteenveto 2021

23

Ruokapankkianomukset 2015-2021

24

Kriisirahasto 2020, kooste

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa