Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 10.06.2021/Pykälä 186

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

89/2021

 

186 §

Rahoituksen myöntäminen Vartiokylän rovastikunnan diakoniapainotteiselle kehittämisprojektille

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1) myöntää diakoniaprojektien määrärahaa liitteiden mukaisesti Vartiokylän rovastikunnan viiden seurakunnan yhteiselle projektille “Digiosallisuuden edistämisprojekti” ajalle 1.9.2021-31.8.2023

2) edellyttää, että diakoniaprojektiin määrärahaa saavat seurakunnat  ja yhteiset palvelut antavat projekteista selvityksen vuosittain toimintakertomuksen yhteydessä,

3) hyvitykset määrärahan käytöstä tuloutetaan kaksi kertaa vuodessa hyväksytyn raportoinnin jälkeen,

4) että projektien ja hankkeiden osalta käytetään Helsingin seurakuntayhtymän projektimallin mukaista projektisuunnitelmaa ja - raportointilomakkeita hankkeiden edistymisen ja yhdenvertaisen raportoinnin työkaluina

Käsittely

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Jukka Pakarinen poistui paikalta esteellisenä. Yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Riitta Asikanius toimi puheenjohtajana pykälän käsittelyn ajan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Diakoninen kehitystyö edellyttää ketteryyttä ja tarvittaessa nopeaa reagointia. Projekteissa tulee yhä enemmän kiinnittää huomiota verkostomaiseen, innovatiiviseen ja kokeilevaan työotteeseen. Projektien integroiminen muuhun toimintaan on merkittävää alusta alkaen. Kirkkoherra tai yksikön esimies vastaa projektin omistajana sen edistymisestä ja hyötyjen saavuttamisesta. Projektin kesto voi olla 1-3 vuotta.

Yhteinen kirkkoneuvosto on talousarvion kehyksestä päättäessään varannut erillisen määrärahan seurakunnan diakonisten tarpeiden huo-mioon ottamiseksi. Vuoden 2021 kehyksessä tämä raha on 635.000 euroa diakoniapainotteisiin kehittämisprojekteihin. Tästä on aikaisemmin kohdennettu vuoden 2021 aikana toimiviin projekteihin kaikkiaan 574 000.

Liitteenä projektisuunnitelma ja koontiexcel vuoden 2020 talousarvioesityksessä päättyneistä ja meneillään olevista, sekä vuonna 2021 startanneista projekteista.

17.5. päättyneessä haussa saapui yksi projektihakemus, jonka nimi on "Digiosallisuuden edistämisprojekti". Projektille esitetään rahoitusta 126 000 euroa, joka käytetään 100% projektikoordinaattorin ja 50% projektityöntekijän palkkaukseen. Projektin kesto on 1.9.2021-31.8.2023.

Projekti on Vartiokylän rovastikunnan viiden seurakunnan yhteinen projekti ja sen omistaja on Vartiokylän seurakunnan kirkkoherra Jukka Pakarinen. Projekti edistää yli 65-vuotiaiden osallisuutta seurakunnan (digitaalisessa) toiminnassa. Projektissa toteutetaan seurakunnallista etätoimintaa digisyrjäytymisvaarassa olevien ihmisten kanssa, ja näiden kokemusten pohjalta luodaan monistettava toimintamalli, jota voivat hyödyntää kaikki seurakunnat.

Päätöksen jälkeen voidaan aloittaa työskentely sovittavan aikataulun mukaisesti. Päätöksen perustana toimii Helsingin seurakuntayhtymän projektimallin mukainen projektisuunnitelma. Projektin etenemistä seurataan 6 kk:n välein hyödyntämällä projektijohtamismallin mukaista edistymisraportti -dokumenttia. Raportti käsitellään omistajan ja/tai ohjausryhmän kanssa, jotta mahdollisiin poikkeamiin projektin etenemisessä voidaan reagoida ajoissa.

Liitteet

11

Diakoniaprojektimäärärahojen jako 2020-2021

12

Projektisuunnitelma_Digiosallisuuden kehittäminen

Tiedoksi

Riina Lilja, Kasvatus ja seurakuntapalvelu

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa