Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 20.05.2021/Pykälä 152

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

19/2021

 

152 §

Tilintarkastuskertomus vuodelta 2020

 

Päätösehdotus

 

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää:

1)    merkitä tiedoksi tilintarkastajan antaman tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2020 ja liittää sen yhteiselle kirkkovaltuustolle toimitettaviin tilinpäätösasiakirjoihin.

2)   esittää, että yhteinen kirkkovaltuusto käsittelee vastuuvapauden myöntämisen tilivelvollisille.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän tilintarkastajat ovat tarkastaneet tilikauden 1.1.–31.12.2020 hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen sekä antaneet suorittamastaan tarkastuksesta tilintarkastuskertomuksen 10.5.2021. Tilintarkastuskertomus on liitteenä.

Tilintarkastuskertomus on normaalin kaavan mukainen, eli niin sanottu puhdas tilintarkastuskertomus. Annetun kertomuksen mukaan seurakuntayhtymän hallintoa on olennaisilta osin hoidettu laillisesti ja yhteisen kirkkovaltuuston päätösten mukaisesti. Seurakuntayhtymän sisäinen valvonta on järjestetty olennaisilta osin asianmukaisesti. Seurakuntayhtymän tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitase liitteineen on laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot seurakuntayhtymän tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuista.

Tilintarkastajat esittävät tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastetulta tilikaudelta.

 

Liitteet

16

Tilintarkastuskertomus 1.1.-31.12.2020

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa