Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.04.2021/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

309/2021

 

50 §

Rohkeasti yhdessä -prosessi

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

Käsittely

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Selostus

Rohkeasti yhdessä-prosessi etenee. Eri osa-alueiden asiantuntijatyöryhmät on nimetty ja työ on käynnistynyt. Aikataulu on tiukka ja kevään aikana on tarkoitus saada muotoiltua tavoitetila. Kevään mittaan meitä on kutsuttu ns. tilannehuonetyöskentelyihin, mutta osallistuminen on ollut erinäisistä syistä melko vähäistä. Näihin työskentelyihin on kutsuttu kaikki työntekijät ja luottamushenkilöt vapaasti osallistumaan. Tilannehuonetyöskentelyistä on tehty tallenteita ja alustuksia voi siten kuunnella myös jälkikäteen.

Kevään tilannehuoneet, kaikki klo 16-18

10.2. Tiedolla johtaminen ja tilastot

10.3. Toimintaedellytysten turvaamissuunnitelman kysymykset

15.3. Digitalisaatiosuunnitelman kysymykset

22.3. Henkilöstösuunnitelman kysymykset

21.4. Työnjaon kysymykset

19.5. Keskustelu kiinteistöstrategiasta

Rohkeasti yhdessä -tavoitetila on pyydetty seurakuntaneuvostojen lausuntokierrokselle vasta, kun siinä on konkreettisia ehdotuksia. Tämä on nyt suunniteltu tapahtuvaksi syksyllä, lokakuun kokouksessa. Tavoitteena on saada tehtyä uuden tavoitetilan mukaisia päätöksiä jo vuoden 2021 puolella.

 

Prosessista on toivottu keskusteltavan matkan varrella joko iltakoulutyyppisesti tai kokouksessa. Keskustelemme aiheesta esittelyn jälkeen ja järjestämme mahdollisesti pidemmän iltakoulun syyskuussa.

Liitteet

7

Rohkeasti yhdessä -tavoitetilasta

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa