Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.05.2021/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

463/2021

 

49 §

Vartiokylän seurakunnan strategian työstäminen

 

Päätösehdotus

 

Keskustellaan asiasta ja päätetään jatkotoimista

Käsittely

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Vartiokylän seurakunnan strategiaa on työstetty yhdessä työntekijöiden ja seurakuntaneuvoston jäsenten kanssa sekä työntekijöiden kesken tiimeissä.

Strategiatyöskentelyssä on tehty pohjatyö ja tulevaan toimintasuunnitelmaan tulisi saada konkreettisia esityksiä eri aihepiireistä, joita olemme käsitelleet.

Edellisessä kokouksessa sovimme, että strategiaa jatkotyöstetään pienemmissä ryhmissä joissa on työntekijöitä ja seurakuntaneuvoston jäseniä.

Ryhmät voisivat olla seuraavanlaisia:
1. Viestintään liittyvät asiat
2. Yhteistyö muiden seurakuntien kanssa ja mahdollinen seurakuntaliitos
3. Kuinka kohtaamme alueella asuvat ja aktivoimme heidät mukaan toimintaan
4. Vapaaehtoiset

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa