Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 01.02.2021/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

128/2021

 

13 §

Kanttorin irtisanoutuminen

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää

1.                     merkitä tiedoksi kanttori Hanna Aution irtisanoutumisen ja kiittää häntä erinomaisesta työpanoksesta Haagan seurakunnalle kuluneiden vuosien aikana sekä

2.                     jättää vapautuvan b-kanttorin viran täyttämättä toistaiseksi

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Kanttori Hanna Autio on irtisanoutunut Haagan seurakunnan b-kanttorin virasta 1.1.2021 siten, että työ päättyy 31.1.2021. Virassa on kuukauden irtisanomisaika.

Hanna Autio on tehnyt kanttorin työtä monipuolisesti paitsi jumalanpalveluselämässä ja kirkollisissa toimituksissa, myös varhaisiän musiikkikasvatuksessa. Pitkäjänteisen kehittämisen ansiosta seurakunnan musiikkileikkikoulussa eli muskarissa kokoontuu viikoittain yli sata lasta sekä heidän vanhempansa. Poikkeusolojen aikana muskaritoimintaa on jatkettu virtuaalisena ja muskarivideot ja live-tapahtumat ovat tavoittaneet tuhansien katselukertojen muodossa lapsia ja aikuisia.

Haagan seurakunnan musiikkielämä ei tällä hetkellä ole muilta osin niin laajaa, että vapautuvan kanttorin viran haettavaksi julistaminen olisi perusteltua. Osin tähän vaikuttaa myös koronatilanne ja seurakunnan säästöpaineet. Jumalanpalveluksia, kirkollisia toimituksia sekä laitoshartauksia on sen verran, että niihin riittää yksi vakituinen kanttori täydennettynä sijaisilla ja satunnaisilla keikkakanttoreilla.

Musiikkileikkikoulutoiminnan jatko on turvattava. Kirkkoherra on tehnyt päätöksen tuntipalkkaisen muskariopettajan palkkaamisesta kevään ajalle. Samoin turvataan kanttoriresurssien riittäminen muuttuneessa tilanteessa erityisesti kanttori Olli Mönttisen vapaapäivien ja vuosilomien aikana. Kevään aikana seurakuntaneuvosto keskustelee Haagan seurakunnan musiikkielämästä ja työvoimatarpeesta pidemmällä aikajänteellä ja tekee asian suhteen päätöksiä.

Liitteet

19

Irtisanoutumisilmoitus Autio Hanna

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa