Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.06.2021/Pykälä 125

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

425/2021

 

125 §

Kriisiviestintäsuunnitelma

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää hyväksyä seurakunnan kriisi-viestintäsuunnitelman.

 

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 

Selostus

Onnettomuuden tai ns. mainekriisin sattuessa paikallisseurakunnat saavat kriisiviestintään tukea Helsingin seurakuntayhtymältä sekä Kirkon viestinnästä. Jotta mahdolliset kriisit saataisiin mahdollisimman hyvin ja nopeasti hallintaan, on kuitenkin tärkeää, että myös seurakunnassa on linjattu etukäteen polku, mitä kautta kriisin sattuessa viestitään eri tahoille (sisäisesti, omaisille, sidosryhmille, ulospäin).

Viestintätyöryhmässä laadittiin Roihuvuoren seurakunnalle kriisiviestintäsuunnitelma ja perustettiin seurakunnan kriisiviestintäryhmä, johon kuuluvat kirkkoherra, tiedottaja sekä aluekappalaiset. Kriisin sattuessa ryhmä kutsuu harkintansa mukaan lisää jäseniä kriisin luonteesta riippuen.

Hyvä kriisiviestintä ehkäisee tai vähentää kohuja ja kriisejä, estää niiden leviämisen, takaa organisaatiolle työrauhan, palauttaa organisaation normaalitilaan ja minimoi kriisin seuraukset.

Liitteet

9

Liite 7 Kriisiviestintäsuunnitelma

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa