Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.06.2021/Pykälä 124

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

613/2020

 

124 §

Seurakuntapapin viran täyttäminen

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää

1.     avata Roihuvuoren seurakunnan seurakuntapastorin viran oheisen liitteen sisältämän hakuilmoituksen mukaisesti

2.     että henkilöstötyöryhmä valmistelee seurakuntaneuvostolle esityksen virkaan valittavasta hakijasta

 

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 

Selostus

Kari Laaksosen jäätyä eläkkeelle 1.6.2021 ja Emriikka Salosen tultua valituksi hänen tilalleen Laajasalon kappalaiseksi Roihuvuoren seurakunnan papiston vahvuus väheni yhdellä. Papiston kesken arviointiin huhtikuussa, että kesän ajan selvitään kuuden papin voimin, mutta alkaen vahvuus on syytä palauttaa takaisin seitsemään. Seurakuntaneuvosto päätti 11.5. antaa uuden seurakuntapapin valintaprosessin suunnittelun henkilöstöryhmän tehtäväksi. Työryhmä on nyt laatinut esimiesten valmistelun pohjalta esityksen hakuilmoituksentekstistä sekä suunnitelman prosessin aikataulusta.

Kirkkoherran, papiston ja henkilöstötyötryhmän yhteisen näkemyksen mukaan valittavan uuden työntekijän tulee olla enemmän monialaosaaja kuin yhden työalan spesialisti. Hakijoilta edellytetään myös jo kokemusta papin viran hoitamisesta, mutta työvuosien lukumäärää ei pidetä ratkaisevana valintakriteerinä. Viranhoidossa tarvittavia taitoja hakijoilla on voinut kertyä myös muualla kuin seurakuntakentällä. Hakuilmoituksessa viran erityisten tarpeiden määrittelyn yhteyteen esitetään liitettäväksi myös lyhyt kuvaus seurakunnasta ja seurakunnan toimintaympäristöstä seuraavasti:

Roihuvuoren seurakunta Helsingissä etsii monipuolisesta seurakuntatyöstä innostunutta pappia. Tehtäviin kuuluu työtä eri ikäisten parissa, jumalanpalveluksia, paljon kirkollisia toimituksia sekä yhteistyötä alueen eri tahojen kanssa. Pidät rippikoulutyöstä, sinulla on some- ja viestintätaitoja sekä halua ja kykyä kehittää toimintaa ja luoda uutta. Alueemme on kasvava, nuoria aikuisia ja lapsiperheitä on paljon. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää oma-aloitteisuutta, joustavuutta, taitoa kohdata erilaisia ihmisiä ja toimia tiimissä sekä kykyä sanoittaa kristillistä sanomaa helsinkiläisille. Kielitaito luetaan eduksi. Pääosa tehtävistä keskittyy Laajasalon alueelle.

Viran vaativuusryhmä on 601 (3.206 euroa). Lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää. Virkaan valitun tulee esittää määräaikaan mennessä rikosrekisterilain 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote ja KL 6:6 §:n mukaisesti hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

 

Tehtävään ilmoittaudutaan KirkkoHR:n sähköisellä lomakkeella pe 20.8.2021 klo 15.00 mennessä. Ilmoittautumiseen liitetään nimikirjaote seurakuntapastorin virkaa varten.

 

Seurakuntaneuvosto antaa tuomiokapitulille lausunnon hakijoista, jonka jälkeen Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli antaa viranhoitomääräyksen. Virka täytetään 1.10.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Liitteet

8

Liite 6 Ilmoitus avoimesta seurakuntapapin virasta 2021_luonnos

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa