Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.05.2021/Pykälä 102

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

411/2021

 

101 §

Seurakunnan vuoden 2022 toimintasuunnitelman
valmistelutilanne

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto asetti 15.2.2021 vuoden 2022 toimintasuunnitelman valmistelutyölle viisi painopistettä:

1. Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten yhteyttä seurakuntaan vahvistetaan – Polku-toimintamalli

2. Seurakuntaan ja seurakunnan alueelle muuttavat sekä yksinäisyyden vähentäminen

3. Uuden teknologian joustavan ja innovatiivisen käytön lisääminen

4. Muuttuvaan hengellisyyteen vastaaminen

5. Pidetään lähimmäisistä ja ympäristöstä huolta - niin seurakunnan alueella kuin maailmalla. Toimitaan kestävällä tavalla, sekä lähimmäiset että ympäristö huomioiden.

 

YKN päätti 23.4.2021 Roihuvuoren seurakunnan tila- ja toimintamäärärahojen tasosta siten, että tilavuokrien jälkeen toimintaan ja henkilöstökuluihin käytettävä kehys on vuonna 2022 1.626.303. Tämä on 24.166 euroa enemmän kuin vuonna 2020.

Liitteet

12

Talousarvion 2022 ja toiminta- ja taloussuunnitelman 2022-2024 valmisteluohje 360876_1_0

 

 

 

 

 

421/2021

 

102 §

Sosiaalisen median strategia

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää hyväksyä seurakunnan sosiaalisen median strategian.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Tiivistelmä

Viestintätyöryhmä on valmistellut esityksen seurakunnan sosiaalisen median (Facebook- ja Instagram) strategiaksi. Somestrategiassa määritellään seurakunnan somevistinnän:

1. Tavoitteet

2. Kohderyhmä (ketä ajattelemme, kun kirjoitamme postauksia),

3. Sisältö ja tyyli

4. Toimijat - kuka tekee?

5. Resurssit ja budjetti

6. Mittarit - mitä seurataan?

 

Someviestinnän strategista vaikuttavuutta seurataan erilaisin mittarein. Sosiaalisessa mediassa käytettävät kanavat (Facebook- ja Instagram) tarjoavat täsmällistä tietoa esimerkiksi 1. seuraajamääristä, 2. tavoittavuudesta (kuinka moni on nähnyt julkaistun sisällön), 3 reaktioiden ja vuorovaikutuksen määrästä sekä 4 tapahtumien ja toiminnan osallistuja- ja ilmoittautujamääristä.

Somestrategian tarkoituksena on antaa ohjaavat suuntaviivat toimimiseen sosiaalisessa mediassa. Sosiaalinen media elää ja muuttuu jatkuvasti. Siksi somestrategian on oltava luonteeltaan joustava ja tarpeen mukaan muokattavissa.

Selostus

 

Liitteet

13

Sosiaalisen median strategia_viestintätyöryhmä

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa