Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.03.2021/Pykälä 60

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

421/2021

 

60 §

Lasten ja nuorten keskus ry:n yhdistyksen kokous 21.5.2021

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää nimetä Wiking Vuoren edustajaksi Lasten ja nuorten keskus ry:n yhdistyksen kokoukseen.

 

 

Päätös

Ehdotuksen mukaan.

 

 

 

Selostus

Lasten ja nuorten keskus ry:n yhdistyksen kokous pidetään perjantaina 21.5.2021 klo 13-15. Kokous järjestetään Helsingissä, mutta vallitsevasta pandemiatilanteesta johtuen osallistujia kannustetaan liittymään kokoukseen etäyhteyksin.

 

Äänioikeuttaan kokouksessa saavat käyttää ne jäsenet, jotka ennen yhdistyksen kokousta huhtikuun loppuun mennessä ovat maksaneet jäsenmaksunsa meneillään olevalta toimintavuodelta. Jäsenyhteisöjen tulee ilmoittaa edustajansa yhdistyksen kokouksessa hallitukselle ennen kokouksen alkua valtakirjalla tai pöytäkirjanotteella.

Ilmoittautuminen tulee tehdä 30.4.2021 mennessä.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa