Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.02.2021/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


194/2021

 

24 §

Kokouspalkkiojärjestelmän uudistaminen Helsingin seurakuntayhtymässä

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi yhteisen kirkkovaltuuston päätös. Merkitään käyty keskustelu tiedoksi Kallion seurakunnan valmistelun osalta.

Käsittely

Asiasta käytiin lähetekeskustelu.

Päätös

Merkittiin tiedoksi yhteisen kirkkovaltuuston päätös. Merkittiin käyty keskustelu tiedoksi Kallion seurakunnan valmistelun osalta.

 

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto on 28.1.2021 päättänyt uudistaa kokouspalkkionsa. Uudistuksessa keskeistä on palkkiotason noston lisäksi myös sähköisten kokousten lisääminen palkkiosääntöön ja varapuheenjohtajan työn huomioiminen. Ennen tätä päätöstä neuvoston kokouspalkkioita on nostettu edellisen kerran vuonna 2014.

Samassa yhteydessä on esitetty toive, että seurakuntaneuvosto noudattaisivat yhteistä palkkiosääntöä. Päätös tästä on kuitenkin jokaisen neuvoston oma.

Seurakuntaneuvoston osalta yhteisen kirkkovaltuuston päätös esittää:

1.    Kokouspalkkion suuruudeksi 100 euroa seurakuntaneuvoston kokouksen puheenjohtajana toimivalle varapuheenjohtajalle, ulkopuoliselle sihteerille ja jäsenille.

2.    Seurakuntaneuvoston puheenjohtajana toimivalle varapuheenjohtajalle joko 1500 euron vuosipalkkio tai kokouspalkkio 50% korotettuna.

3.    Seurakuntaneuvoston viranhaltijapuheenjohtajalle ja muille viranhaltijoille, joihin ei noudateta työaikamääräyksiä osallistumisesta seurakuntaneuvoston kokoukseen virka- ja työehtosopimuksen mukainen ylin kokouspalkkio. Puheenjohtajalle ja sihteerille tämä palkkio 50% korotettuna.

Liitteenä on yhtymän asiasta laatima valmistelu sekä uusi vuoden 2021 alusta voimassa oleva kokouspalkkiosääntö.

Päätöksen taloudellinen vaikutus on vuodessa noin 8000 euroa. Valmistelussa on myös selvitetty mahdollisuus luopua palkkiosta ja tämä on mahdollista. Sen sijaan ei ole mahdollisuutta lahjoittaa palkkiota eteenpäin verotuksellista syistä.

Kokouksessa merkitään päätös tiedoksi ja käydään lähetekeskustelu valmistelun pohjaksi. Päätös asiasta tehdään kokouksessa maaliskuussa.

Liitteet

14

Vanha palkkiosääntö 2014

15

Muistio YKVlle palkkioista

16

Kokouspalkkiovertailu

17

Kokouspalkkiosääntö UUSI 2021

Lisätiedot

riikka.reina@evl.fi

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa