Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.06.2021/Pykälä 63

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


236/2021

 

63 §

Seurakuntien jäsenmäärä raportti

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Juha Rintamäki

Seurakuntaneuvosto merkitsee jäsenmäärän tilastot tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Muuttoliike on tavallisesti lisännyt Helsingissä seurakuntiemme jäsenmäärää. Kirkon jäseniä on siis muuttanut enemmän Helsinkiin kuin Helsingistä pois. Tänä vuonna näin ei ole ollut.

Tilastokeskuksen Väestön ennakkotilaston mukaan kuntien välinen nettomuutto oli Helsingissä -2047 henkilöä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä eli tammi–maaliskuussa 2021. Helsinkiin muutti muista Suomen kunnista 6535 henkilöä, ja Helsingistä muihin kuntiin muutti 8582 henkilöä. Nettomuutto on näiden kahden luvun eli tulomuuton ja lähtömuuton erotus.

Helsingin muuttotappio kuntien välisessä muuttoliikkeessä on ollut alkuvuonna niin suurta, että se on kääntänyt myös seurakuntien muuttoluvut miinukselle. Tammi–huhtikuulta seurakuntiemme muuttotappio kotimaaan muuttoliikkeestä on yhteensä -1082 ev.lut. kirkon jäsentä. Luku on ollut negatiivinen joka kuukausi tänä vuonna. 

Liitteet

1

Kuukausitilasto Huhtikuu 2021

2

Jäsenprosentit ikäryhmittäin 1.4.2021

Lisätiedot

Seurakuntapastori Simo Lemmetyinen, simo.lemmetyinen@evl.fi.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa