Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.02.2021/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

22 §

Ilmoitusasioita

 

1.                     Piispan käynnistämä yhteistyö- ja rakennekartoitus

Piispa aloittaa Helsingin seurakuntia koskevan yhteistyö- ja rakennekartoituksen. Kartoituksen aikana lähetetään kysely seurakuntaneuvoston jäsenille sekä kirkkoherroille. Kyselyn jälkeen piispa keskustelee erikseen sekä kirkkoherran että seurakuntaneuvoston kanssa (etänä). Pyrkimyksenä on, että kirkkoherran ja seurakuntaneuvoston keskustelu ovat samana päivänä.

Piispa Teemu Laajasalon osalta on varattu piispan ja seurakuntaneuvoston yhteiselle keskustelulle ajankohta 11.5. klo 18-19.

Vastaavanlainen kysely tehdään myös seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston jäsenille, johtajistolle ja yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajistolle.

Kartoitus aloitetaan keväällä. Tavoitteena on, että ensimmäiset keskustelut saadaan sovittua maaliskuulle.

Piispan tekemän kartoituksen jälkeen materiaali käydään läpi tuomiokapitulissa ja sen jälkeen pohditaan mahdollisia jatkotoimenpiteitä.

 

2.                     Kirkkolain muutos kokouskäytäntöjen mahdollistamisesta myös etäyhteyksien avulla

Kirkkolakia ollaan muuttamassa eduskunnassa. Se tulee käsittelyn ja muutoksen jälkeen hyväksyttäväksi vielä presidentille. Uusi laki on voi-massa aikaisintaan 15.3.2021. Tämä mahdollistaa myös seuraavan seurakuntaneuvoston kokouksen järjestämisen etänä, mikäli koronatilanne on huonontunut.

Tarkoituksena ei ole kuitenkaan järjestää hybridimallin mukaisia kokouksia, jossa osa edustajista voisi olla etänä ja osa läsnä paikan päällä. Tarkoituksena on pitää kokoukset joka yhteen kutsuttuina tai kokonaan etänä. Mikäli jollakin ei ole mahdollisuutta kotona osallistua etäkokoukseen, niin seurakunta mahdollistaa tietokoneiden ja omien huoneiden avulla kokoukseen osallistumisen seurakunnan tiloissa. Näissä tilanteissa lisätieto-ja Simo Lemmetyiseltä.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa