Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 24.05.2021/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

252/2021

 

54 §

Henkilöstökyselyn tulosten esittely

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

Käsittely

Elina Perttilä ja Anni Punkka esittelivät henkilöstökyselyn tuloksen sekä suunnitelman jatkotoimenpiteistä.

Päätös

Merkitään tiedoksi.

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymässä toteutetaan henkilöstökysely kahden vuoden välein. Tänä vuonna kysely toteutettiin alkuvuodesta. Ensi vuonna on vuorossa yhtymän kehittämisohjelman mukaisesti vuorossa lähiesihenkilöiden 360-arviointi.

Malmin seurakuntaa koskevat tulokset käsiteltiin seurakunnan koko henkilöstön Teams-kokouksessa 28.4. Kokouksessa tutustuttiin tuloksiin, tunnistettiin työyhteisön vahvuuksia ja haasteita sekä laadittiin ehdotuksia kehittämiskohteiksi. Jokaisen työntekijän ääni pyrittiin kuulemaan mahdollisimman hyvin; menetelminä käytettiin yhteisten johdantojen ja koontien lisäksi yksilö- ja pienryhmätyöskentelyä sekä lopuksi äänestys kehittämiskohteista.

Kyselyn tulosten pohjalta laaditaan kehittämissuunnitelma, joka lähetetään seurakuntayhtymään 31.5. mennessä. Suunnitelmaa valmistelemaan kokeiltiin tällä kertaa ottaa esihenkilöiden lisäksi myös työntekijöitä. Eri työntekijäryhmät valitsivat 28.4. kokouksessa edustajansa ryhmään, joka on kokoontunut useamman kerran toukokuun aikana. Ryhmän viimeinen kokoontuminen on 24.5.

Vs. kirkkoherra Elina Perttilä esittelee kyselyn tulokset ja kehittämisryhmän suunnitelman neuvostolle.

Liitteet

4

MALMIN SEURAKUNTA_Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstökysely 2021

5

MALMIN SEURAKUNTA_Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstökysely 2021_keskiarvot

6

SEURAKUNNAT_Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstökysely 2021

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa