Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 02.02.2021/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

242/2021

 

8 §

Vuoden 2020 talousarvion toteutuminen

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

Käsittely

Vilja Alanko kysyi, mistä johtuu diakonian avustusten 8000 euron vajaus budjetoituun nähden. Kirkkoherra Heikki Arikka lupasi selvittää asian diakoniajohtajalta seuraavaan kokoukseen mennessä.

Sinikka Vepsä toi esille toiveen, että mm. Tapulissa olisi leivänjaon lisäksi muutakin ruoka-apua tarjolla vähävaraisille.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

Selostus

Liitteenä on vuoden 2020 talousarvion tuloslaskelmaosan toteumavertailu. Tilinpäätöstä ei olla vielä vahvistettu, eikä kaikki kulut ole välttämättä vielä kirjautuneet, joten tämä on tässä vaiheessa alustava tulos.

Raportin mukaan toimintamäärärahoista on vuoden 2020 aikana käytetty 95,1% ja säästöön jäisi yli 300 000 euroa.

 

Liitteet

2

Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso 2020

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa