Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.02.2021/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

216/2021

 

21 §

Länsi-Helsingin yhteisöruokailut -loppuraportti

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Sakari Enrold

Merkitään tiedoksi

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Länsi-Helsingin yhteisöruokailut -projekti jatkoi vuonna 2018 alkanutta yhteistyötä Haagan, Kannelmäen, Munkkiniemen ja Pitäjänmäen seurakuntien ruoka-avun kehittämistyön kanssa.

Maaliskuussa alkanut koronapandemia vaikeutti projektin kulkua ja haittasi alkuperäisten suunnitelmien toteuttamista. Tämän vuoksi olisi ollut hyvä, jos projektia olisi voitu jatkaa vielä vuodella. Tähän pyyntöön ei seurakuntayhtymän taholta kuitenkaan näytetty vihreää valoa.

Yhteisöruokailuille on seurakunnissa edelleen tarvetta ja hävikin käytön lisääminen tavoite, johon Länsi-Helsingin seurakunnissa on sitouduttu.

 

Liitteet

8

ABC Loppuraportti 2020

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa