Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 28.01.2021/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

13/2019

 

 

 

 

12 §

Vastaus Samuli Korkalaisen tekemään valtuustoaloitteeseen naisten pappeutta vastustavien sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin kielteisesti suhtautuvien järjestöjen materiaalin kieltämisestä Helsingin seurakuntayhtymän tiloissa

 

Päätösehdotus

 

Yhteinen kirkkovaltuusto

1) toteaa, että Helsingin seurakuntayhtymän tiloissa toimitaan lain ja yhtymän arvojen mukaisesti. Helsingin seurakuntayhtymä edistää toiminnallaan sukupuolten tasa-arvoa;

2) toteaa, että tilojen käyttäjä valvoo tiloissaan olevan materiaalin sisältöä niin, että se ei ole syrjivää.

3) merkitsee vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Keskustelun aikana käytettiin 12 puheenvuoroa.

 

Samuli Korkalainen teki valtuutettujen Tuominen, Ali-Löytty ja Korhola kannattamana palautusehdotuksen.

 

Puheenjohtaja päätti keskustelun ja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne jotka kannattava yhteisen kirkkoneuvoston esitystä äänestävät Jaa ja ne jotka kannattavat Korkalaisen palautusehdotusta äänestävät Ei.

Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja ilmoitti, että jaa -ääniä on annettu 6, ei -ääniä 60, ja 25 poissa.

Päätös

Päätösehdotus palautettiin.

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 12.11.2020 288 §

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se

1) toteaa, että Helsingin seurakuntayhtymän tiloissa toimitaan lain ja yhtymän arvojen mukaisesti. Helsingin seurakuntayhtymä edistää toiminnallaan sukupuolten tasa-arvoa;

2) toteaa, että tilojen käyttäjä valvoo tiloissaan olevan materiaalin sisältöä niin, että se ei ole syrjivää.

3) merkitsee vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Selostus

Samuli Korkalaisen aloitteessa (13/2019:13) esitetään, että kirkkovaltuusto kieltää kaiken naisten pappeutta vastustavien sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin kielteisesti suhtautuvien järjestöjen materiaalin Helsingin seurakuntayhtymän yhteisissä tiloissa. Tällaiseksi materiaaliksi esityksessä katsotaan kaikki naisten pappeutta vastustavien sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin kielteisesti suhtautuvien järjestöjen tuottama materiaali.

Helsingin seurakuntayhtymän tiloissa toimitaan lain ja yhtymän arvojen mukaisesti. Helsingin seurakuntayhtymä edistää toiminnallaan sukupuolten tasa-arvoa. Tilojen käyttäjä valvoo tiloissaan olevan materiaalin sisältöä niin, että se ei ole syrjivää.

Suomessa on sananvapaus. Kategorisesti ei ole mahdollista kieltää yksittäisen laillisesti toimivan järjestön kaikkea materiaalia, vaan arvio syrjivyydestä tehdään sisällöstä käsin. Helsingin seurakuntayhtymän tiloissa ei saa olla esillä syrjivää materiaalia.

Liitteet

9

Samuli Korkalaisen valtuustoaloite

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa