Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 04.11.2020/Pykälä 139

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

315/2020

 

139 §

Tuuli Malven palvelussuhteen jatkaminen

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää jatkaa musiikkityöntekijä (52% C-kanttori) Tuuli Malven palvelussuhdetta määräajaksi 1.1.-31.12.2021.

Käsittely

 

Päätös

Päätettiin esityksen mukaisesti.

 

 

 

Selostus

Tuuli Malve on toiminut Roihuvuoren seurakunnan osatoimisena musiikkityöntekijänä (52% C-kanttori) 29.7.2019 alkaen. Malve rekrytoitiin ensisijaisesti johtamaan perustettavaa lapsikuoroa, mutta hänen työnkuvaansa liittyy paljon muutakin, kuten konfirmaatioiden musiikin johtaminen, gospelmessuja, arkkikirkkoja, parkki-iltojen musiikkia, isoiskoulutusta ja isko-leirejä. Hän tehtävänsä sisältyy seurakunnan vuoden 2021 toiminta- ja taloussuunnitelmaan.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa