Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pitäjänmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.12.2020/Pykälä 78

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

581/2020

 

78 §

Vuoden 2021 jumalanpalveluskolehdit

 

Päätösehdotus

Vt. kirkkoherra Maika Vuori

Seurakuntaneuvosto päättää vahvistaa liitteen mukaisen suunnitelman Pitäjänmäen seurakunnan päiväjumalanpalveluksissa vuonna 2021 kannettavista kolehdeista (KJ 2:8).

 

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto päätti vahvistaa liitteen mukaisen suunnitelman Pitäjänmäen seurakunnan päiväjumalanpalveluksissa vuonna 2021 kannettavista kolehdeista (KJ 2:8).

 

 

Selostus

Kirkkohallitus on 27.10.2020 lähettämässään yleiskirjeessä 28/2020 kertonut päätöksen suomenkielisissä hiippakunnissa vuonna 2021 kannettavista kolehdeista. Päätöksen mukaan hiippakunnilla on lisäksi oikeus määrätä kaksi kolehtia vuodelle 2021. Seurakunnassa tulee laatia kolehtisuunnitelma siten, että se sisältää kirkkohallituksen päätöksen mukaiset kolehdit. Suunnitelma voidaan laatia koko vuodeksi tai työkausittain. Kolehtien suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon toiminnalliset näkökohdat, esimerkiksi milloin on mahdollista järjestää kolehtikohteeseen liittyvä kirkkopyhä tai muu kolehtikohteeseen liittyvä vierailu tai ohjelma. Parhaiten kolehtien ja toiminnallisten seikkojen yhteen sovittaminen onnistuu, kun seurakuntaneuvoston hyväksyy kolehtikohteet, mutta jättää samalla kirkkoherralle liikkumavaraa päivämäärien suhteen. Liitteenä olevassa kolehtisuunnitelmassa on lähdetty liikkeelle siitä, että kirkkohallituksen vapaaksi jättämiin pyhiin sijoitetaan ensisijaisesti kolehteja seurakunnan nimikkokohteiden tukemiseen ja kevätkaudella myös Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Työkaudella 1-6/2021 tällaisia vapaita pyhiä on 19 kappaletta, kun kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäisyö lasketaan mukaan. Heinä-joulukuun kolehtisuunnitelma tuodaan seurakuntaneuvoston vahvistettavaksi viimeistään toukokuun kokoukseen.

 

 

Liitteet

1

Vuoden 2021 kirkkokolehdit alkuvuosi

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa