Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 01.09.2020/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

99/2020

 

35 §

Toimenpiteet koronapandemian aiheuttaman ilmoitusmyynnin vähentymisen johdosta

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Kirkko ja kaupungin johtokunta päättää

1. varautua vuoden 2020 ilmoitusmyynnin tappioon käyttämällä siihen vuoden 2019 ylijäämää

2. lähettää asian tiedoksi sopimusosapuolien yhteisille kirkkoneuvostoille

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin 41 puheenvuoroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Sovittiin kirjattavaksi lisäksi, että päätoimittaja valmistelee seuraavaan kokoukseen pitemmän aikavälin henkilöstösuunnitelman sekä ehdotuksia tulopohjan laajentamisesta.

 

Selostus

Koronapandemia on vähentänyt lehdistön ilmoitusmyynnin tuloja keskimäärin 50 %. Ilmoitusten radikaali vähentyminen koskee myös Kirkko ja kaupunkia: ilmoitusmyyntimme tuotto on kevään ja kesän aikana laskenut, lähes puolittunut. Näillä näkymin vuoden 2020 ilmoitusmyynti tulee jäämään budjetoidusta yli 100 000 euroa.

Liikenne- ja viestintäministeriössä on valmisteltu koronatukea ilmoitusmyynnin romahtamisesta kärsineelle medialle. Kirkko ja kaupunki on ollut ministeriöön yhteydessä ja pyytänyt tarkempia ohjeita tuen hakemisesta. Vielä Liikenne- ja viestintäministeriö ei ole julkaissut ohjeita tuen hakemiseksi.

Yhteisen mediatoimituksen tilinpäätös vuonna 2019 oli 133 000 euroa ylijäämäinen. Päätoimittaja on valmistellut yhdessä seurakuntayhtymien viestintäpäälliköiden kanssa esityksen, että vuoden 2019 ylijäämää ei palautetakaan julkaisijoille vuoden viimeisen laskun yhteydessä. Näin vuoden 2019 ylijäämällä voidaan kattaa vuoden 2020 koronatappiot ilman lisätalousarviota niin, että sillä ei ole vaikutusta myöskään julkaisijoiden talousarvioihin. Loppulaskussa tullaan ottamaan huomioon mahdollinen valtion tuki, samoin mahdollinen ilmoitusmyynnin elpyminen vuoden viimeisinä kuukausina.

Tällainen menettely on poikkeuksellinen suhteessa aiempaan sopimukseen, mutta se on seurakuntayhtymien tänä vuonna neuvotteleman uuden sopimuksen mukainen. Koska menettely on poikkeuksellinen, se on syytä lähettää tiedoksi sopimusosapuolien yhteisille kirkkoneuvostoille. Päätettäväksi sitä ei tarvitse lähettää, sillä näin menetellen seurakuntayhtymät pysyvät talousarvioidensa sisällä.

Yhteisen mediatoimituksen on syytä varautua siihen, että koronan aiheuttama talouskriisi jatkuu pitkään ja vaikuttaa Kirkko ja kaupungin talouteen myös tulevina vuosina. Päätoimittaja on ottanut ilmoitus-myynnin tuoton laskun huomioon vuoden 2021 talousarviossa. Tarkempi suunnitelma uudessa sopimuksessa vuosille 2021–2024 edellytettyjen säästöjen toteuttamiseksi on valmistelussa ja tuodaan johtokunnan käsittelyyn vielä vuoden 2020 aikana.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa