Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 02.11.2020/Pykälä 71

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

421/2020

 

71 §

Henkilöstön tiimirakenteen muutokset

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Haagan seurakunnan henkilöstön organisaatiorakenne on tiimimuotoinen siten, että diakonia-, kasvatus-, kiinteistö-, musiikki- sekä hallinto- ja tiedotustiimi ovat organisoineet työtä kukin esihenkilönsä johdolla. Kirkkoherra on työyhteisön johtaja ja suora esimies papistolle sekä tiimien esihenkilöille. Tiimirakenne on osoittanut monin paikoin toimivuutensa, mutta on osoittautunut myös, että muuttuvassa toimintaympäristössä ja johtamistarpeissa rakennetta on syytä muokata joiltakin osin. Ongelmakohtia ovat olleet mm. papiston epäselvä rooli suhteessa tiimeihin, papiston ja kanttorien muodostama epävirallinen tiimirakenne, tiimien epäsuhtaiset koot sekä toimistohenkilökunnan työn organisoiminen.

 

Strategiansa mukaisesti seurakunnassa panostetaan sosiaaliseen mediaan, jalkautuvaan työhön, tapahtumiin sekä toisaalta kirkon ja kirkonmäen muokkaamiseen kotoisaksi ja hengellisesti kutsuvaksi haagalaisten olohuoneeksi. Tiimirakenteen tulee tukea asetettuja tavoitteita. Siksi nyt tehtävässä muutoksessa panostetaan toisaalta jumalanpalveluksen ja hengellisen elämän pitkäjänteiseen suunnitteluun ja toisaalta viestintään ja kirkonmäen ulkopuolella tapahtuvaan työhön. Nykyiset hallinto- ja tiedotustiimi, musiikkitiimi sekä epävirallinen Papit ja kanttorit -tiimi järjestellään uudelleen kahden tiimin alle: Jumalanpalveluselämä ja rukous (esihenkilö Mari Silin) sekä Tapahtumat ja viestintä (esihenkilö Sami Lahtinen).

 

Toinen merkittävä muutos on kunkin työntekijän nimeäminen oman tiiminsä lisäksi toisen tiimin ulkojäseneksi. Tällä varmistetaan parempi tiedonkulku ja innovatiivisempi yhteistyö tiimien välillä.

 

Kyse on rakenteen uudelleenjärjestelystä eli kenenkään palvelussuhde ei muutu, nykyiset esihenkilöt eivät vaihdu eikä näin ollen muutoksilla ole palkka- tai muita vastaavia vaikutuksia. Tehtävänkuvia tarkistetaan ja muokataan tilanteen mukaan. Kyseessä on siis operatiivinen ja kirkkoherran vastuulla oleva muutosprosessi. Seurakuntaneuvoston on kuitenkin tarpeen olla asiasta hyvin informoitu.   

Liitteet

6

Tiimirakenne 2021

7

Tiimit Haagan srk 2019

 

 

 

427/2020

 

72 §

Vs. seurakuntapastorin irtisanoutuminen

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

Käsittely

Seurakuntaneuvosto kiittää pastori Minna Kumpukalliota Haagan seurakunnan hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Pastori Minna Kumpukallio on pyytänyt Helsingin tuomiokapitulilta virkamääräyksensä keskeyttämistä Haagan seurakunnassa siten, että hänen viimeinen työpäivänsä on 14.12. Vartiokylän seurakuntaneuvosto on pyytänyt tuomiokapitulilta Kumpukalliolle virkamääräystä seurakuntapastorin viransijaisuuteen 15.12. alkaen.

Liitteet

8

IrtisanomisilmoitusKumpukallio2020

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa