Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 02.11.2020/Pykälä 68

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

419/2020

 

68 §

Lausunto Rohkeasti yhdessä-Modigt tillsammans -työskentelyn tavoitetilaehdotuksesta

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto käy keskustelun ja lähettää lausuntonsa yhteiselle kirkkoneuvostolle.

Käsittely

Keskustelun jälkeen päätettiin antaa liitteen mukainen lausunto.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Selostus

Yhteinen kirkkoneuvosto (YKN) teki 15.8.2020 päätöksen (227 §) Helsingin seurakuntayhtymän eri toimijoiden välisen Rohkeasti yhdessä –työskentelyn käynnistämisestä. Työskentelyn tavoitteena on turvata Helsingin seurakuntien ja yhtymän yhteisten palveluiden toimintaedellytykset toimintaympäristön haasteissa.

 

Rohkeasti yhdessä –työskentelyn kevään 2020 tavoitteena oli luoda yhteistä tavoitetilaa, jota olisi mahdollista työstää syksystä 2020 lähtien tarkemmaksi tavoitetilaksi ja toimenpidesuunnitelmaksi. Prosessi kestää kuluvan valtuustokauden eli vuoden 2022 loppuun saakka.

 

Rohkeasti yhdessä –prosessissa kerättiin kevään 2020 aikana yhteisen tavoitetilan pohja-aineistoa kaikkia Helsingin seurakuntien ja yhteisten palveluiden toimijoita koskevilla Rohkeasti yhdessä –kuukausikysymyksillä (tammi-maaliskuu), rovastikunnallisilla keskusteluilla, Tilannehuone-työskentelyillä ja kirkkoherrojen työskentelyillä.

 

Rohkeasti yhdessä –prosessin omistajana toimii yhteinen kirkkoneuvosto, joka on nyt lähettänyt laatimansa tavoitetilaluonnoksen lausunnolle. Haagan seurakuntaneuvosto käsitteli tavoitetilaluonnosta kokouksessaan 5.10. ja käydyn lähetekeskustelun jälkeen kirkkoherra koosti lausunnon. Lausunto liitteenä.

Liitteet

1

Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto 10.09.2020 §215

2

Lausunto Rohkeasti yhdessä

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa