Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.10.2020/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

419/2020

 

54 §

Lausunto Rohkeasti yhdessä-Modigt tillsammans -työskentelyn tavoitetilaehdotuksesta

 

Päätösehdotus

Seurakuntaneuvosto käy lähetekeskustelun kevään 2020 Rohkeasti yhdessä-keskustelujen koosteesta ja tavoitetilaehdotuksesta. Keskustelun pohjalta kirkkoherra laatii lausuntoluonnoksen seurakuntaneuvoston kokoukseen 2.11. jonka jälkeen lausunto toimitetaan yhteiselle kirkkoneuvostolle.

Käsittely

Käytiin laaja keskustelu.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Yhteinen kirkkoneuvosto (YKN) teki 15.8.2019 päätöksen (227 §) Helsingin seurakuntayhtymän eri toimijoiden välisen Rohkeasti yhdessä –työskentelyn käynnistämisestä. Työskentelyn tavoitteena on turvata Helsingin seurakuntien ja yhtymän yhteisten palveluiden toimintaedellytykset toimintaympäristön haasteissa.

 

Rohkeasti yhdessä –työskentelyn kevään 2020 tavoitteena oli luoda yhteistä tavoitetilaa, jota olisi mahdollista työstää syksystä 2020 lähtien tarkemmaksi tavoitetilaksi ja toimenpidesuunnitelmaksi. Prosessi kestää kuluvan valtuustokauden eli vuoden 2022 loppuun saakka.

 

Rohkeasti yhdessä –prosessissa kerättiin kevään 2020 aikana yhteisen tavoitetilan pohja-aineistoa kaikkia Helsingin seurakuntien ja yhteisten palveluiden toimijoita koskevilla Rohkeasti yhdessä –kuukausikysymyksillä (tammi-maaliskuu), rovastikunnallisilla keskusteluilla, Tilannehuone-työskentelyillä ja kirkkoherrojen työskentelyillä. Osa suunnitelluista työskentelyistä jouduttiin perumaan pandemian vuoksi. Huopalahden rovastikunnan keskustelu käytiin 9.9. eivätkä sen tulokset ehtineet YKN:n käsittelyyn 10.9. Rovastikunnan keskustelussa olivat läsnä seurakuntaneuvostojen varapuheenjohtajat, kirkkoherrat, yhteisen seurakuntatyön johtaja sekä Rohkeasti yhdessä-työskentelyn koordinaattori. Kirkkoherra ja varapuheenjohtaja tuovat tapaamisen terveiset seurakuntaneuvostolle suullisesti.

 

Rohkeasti yhdessä –prosessin omistajana toimii yhteinen kirkkoneuvosto, joka on nyt lähettänyt laatimansa tavoitetilaluonnoksen lausunnolle. Tämän jälkeen yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee saamaansa palautetta marraskuun kokouksissaan ja lähettää esityksensä yhteisestä tavoitetilasta yhteiselle kirkkovaltuustolle, joka puolestaan voi päättää lopullisesta yhteisestä tavoitetilasta 10.12.2020.

 

Yhteisen tavoitetilan lisäksi Rohkeasti yhdessä –prosessia on tarkoitus edistää syksyllä 2020 erityisesti neljän asiakokonaisuuden osalta: alueellisen kiinteistöstrategian laatiminen, yhteisten palveluiden ja seurakuntien välisen työnjaon kehittäminen, erilaisten rakennemalliskenaarioiden luominen sekä talouden tasapainottaminen. Valittu painotus perustuu erityisesti kirkkoherrojen kevätseminaarissa 18.-19.5.2020 ilmaistuihin toiveisin.

Tavoitetila ei sisällä linjauksia näiden osalta, vaan edellisiä asiakokonaisuuksia on tarkoitus edistää muiden muassa erilaisten joko kaikille avoimien tai tietylle osallistujajoukolle suunnattujen temaattisten Tilannehuone-työskentelyjen avulla. Lista ja ohjeet ilmoittautumiseen on toimitettu neuvoston jäsenille.

 

25.9. Helsingin piispa Teemu Laajasalo lähestyi kirkkoherroja ja kertoi käyttävänsä omaa aloiteoikeuttaan (KL 13,1) rakenneselvityksen tekemisessä. Piispan tarkoituksena on käydä keskusteluja kaikkien asianosaisten kanssa, tehdä keskusteluista koonti ja sen jälkeen tuomiokapituli ottaa kantaa, onko seurakuntajaolle tai seurakuntarakenteen muutoksille kapitulin näkökulmasta perusteita. Piispan käynnistämä prosessi tulee luonnollisesti vaikuttamaan merkittävästi Helsingin seurakuntien Rohkeasti yhdessä-työskentelyyn.

 

Haagan seurakuntaneuvosto käy tässä yhteydessä lähetekeskustelun ja antanee toimintaohjeet ja linjaukset lausunnon valmisteluun. Linjauksissa on tarpeen määritellä, mikä on seurakuntaneuvoston tulevan lausunnon konkretian taso ja mihin kysymyksiin lausunnossa keskitytään. Neuvoston keskustelun pohjalta kirkkoherra valmistelee lausuntoluonnoksen marraskuun kokoukseen. Tarvittaessa valmistelua voidaan tehdä myös virtuaalisesti kokoustaen. Lausunto tulee päätettäväksi seurakuntaneuvoston kokoukseen 2.11.

 

Nyt annettu tavoitetilaehdotus jää yleiselle tasolle eikä aseta selkeitä tavoitteita prosessin alussa määriteltyihin kysymyksiin. Prosessin alussa esitetyt tavoitteet olivat mm. työnjako seurakuntien ja yhteisten palveluiden välillä, seurakuntarakenteen tarvitsemat muutokset sekä se, mitä toimintoja Helsingin seurakunnissa ylipäätään karsitaan. Haagan seurakuntaneuvosto voi lähetekeskustelussa lähteä esittämään lausuntoa, jossa otetaan näihin tavoitteisiin kantaa tai vaihtoehtoisesti tyydytään ilmaisemaan kanta itse lausunnosta. Kirkkoherra esittelee eri vaihtoehtoja kokouksessa. 

Liitteet

1

Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto 10.09.2020 §215

2

Kevään 2020 RY-keskustelujen kooste ja ehdotus yhteiseksi tavoitetilaksi (YKN 10.9.2020)

3

Rohkeasti yhdessä diat

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa