Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.09.2020/Pykälä 103

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


148/2020

 

103 §

Lausunto seurakuntayhtymälle vuoden 2019 talousarvion ylityksestä

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Kari Kanala

Seurakuntaneuvosto perehtyy vuoden 2019 tuloslaslaskelmaosan toteumavertailuun ja sen antamaan kuvaan talousarvion ylityksestä ja antaa lausuntonsa.

Seurakuntaneuvosto ymmärtää ylityksen perusteluja, mutta edellyttää samalla toimenpiteitä säästöjen aikaansaamiseksi erityisesti henkilöstökuluissa lyhyellä aikavälillä.

Käsittely

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Kun seurakunta ylittää talousarvion kulut yli neljällä prosentilla, seurakuntayhtymä edellyttää, että seurakuntaneuvosto antaa talousyksikölle lausunnon ylityksen syistä. Paavalin seurakunnan vuoden 2019 talousarvion toteutuma oli 7,3 prosenttia negatiivinen. Suurimmat ylitykset talousarvion toteutumassa tulivat seuraavista: Palkat ja palkkiot 111.945 (110.9 %), Ostot tilikauden aikana 21.797 (122.0%), Sisäiset vuokrakulut seurakuntatyö 15.646 (102.7%) ja Retki, musiikki- ja ohjelmistopalvelut 15.158 (177.7%). Henkilöstömenoja lisäsivät henkilöstön sairastelu, sijaistaminen ja resurssointi kasvatukseen ja diakoniaan. Tilavuokrissa näkyy uutena Kallion nuorisotila. Seurakunnan aktiivisuuden kääntöpuolena olivat musiikki- ja ohjelmistopalvelujen kasvu. Seurakuntaneuvosto tutustuu vuoden 2019 tuloslaskelmaosan toteumavertailuun.

Liitteet

2

Tuloslaskelmaosan toteumavertailu 2019

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa