Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Helsingin Mikaelin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 17.08.2020/Pykälä 43

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

385/2020

 

43 §

Seurakunnan talousarvioon 2021 liittyviä lähtökohtia

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää merkitä tiedoksi kirkkoherran alustavan arvion vuoden 2021 talousarviosta.

 

Käsittely

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Vuonna 2020 on koronaepidemian aikana jouduttu ohjeistusten mukaan ja turvallisuussyistä ajamaan alas seurakunnan kokoava toiminta, tämä vaikuttaa talouteen kahdella tavalla. Toisaalta seurakunnalta jää saamatta talousarvioon laskettuja tuloja arviolta 43 000 euroa. Nämä kertyvät mm. leiri- ja kerhomaksuista. Yhtäältä seurakunnalle kertyy säästöjä noin 65 000 euroa mm. rippikoulukustannuksista, palveluista, tarvikkeista, palkkioista ja matkakustannuksista.

Vaikka varovaisesti arvioiden tämän seurauksena budjettiin jää 22 000 euroa käyttämättömiä varoja, tulee 2020 talousarvioon noin 148 000 euron alijäämä. Työntekijöiden määrä ei ole vuonna 2020 vähentynyt luontaisen poistuman kautta kuten oli odotettua. Seurakunnalta on poistunut seurakuntayhtymän aiemmin antama noin 120 000 euron seurakuntatuki. Vuodelta 2019 budjetissa siirtyi tälle vuodelle 214 000 euroa ylijäämää.

Taloudellinen tilanne on lähivuosien aikana haastava, sillä vaikka työntekijöissä on jo ikääntyviä viranhaltioita, eläkkeelle siirtymiset ja mahdolliset siirtymiset muihin tehtäviin toteutuvat ennakoitua hitaammin. Määräaikaisten työntekijöiden virka- ja työsuhteita päättyy vuosina 2020-23, mikä vähentää palkkakustannuksia. Tämä tuo samalla haasteita seurakuntatyön laadullisesti hyvää hoitamiseen.

Lisäksi on hyvin todennäköistä, että seurakuntayhtymän jakama taloudellinen kokonaiskehys tulee vähenemään tasaisesti tulevina vuosina mm. tasaisen kirkosta eroamisen, hintojen nousun ja koronaepidemian aiheuttaman laajojen lomausten ja työttömyyden kasvun seurauksena. Mikaelin seurakunnan kohdalla on laskettu ja ennakoitu, että tulevan 2-3 vuoden aikana työntekijöitä tulisi vähentää pysyvästi 6-7 henkilötyövuotta.

Taloudellisen tilanteen jatkuva heikkeneminen ja sen jatkuminen edellyttävät seurakunnan hallinto- ja talousvastuussa olevilta viisasta talouden harkintaa ja määrätietoisia päätöksiä. On syytä pohtia, millaisia rakenteellisia ja työyhteisöllisiä toimenpiteitä talouden jatkuva heikkeneminen, koronaepidemian seurauksena tuleva kirkollisverotulojen vähentyminen ja henkilöstökustannusten määrän suuruus ja palkantarkistusten johdosta niiden kallistuminen merkitsevät seurakunnan taloudelle tulevina vuosina.

Seurakuntayhtymän taloustoimiston antaman tiedotteen mukaan vuoden 2021 Mikaelin seurakunnan kokonaiskehys on 2 292 980 €. Kehyksen perusosa 1 684 000 eur. Tilamääräraha on 608 600 eur. Vähennys edellisen vuoden talouspohjaan on -148 000 €.

Sisäiset ja ulkoisia tuottoja seurakunta saa mm. Helsingin kaupungilta iltapäiväkerhotuottoja 19 000 euroa ja yhtymän diakoniatukea noin 30 000 eur. Nämä tulot menevät iltapäiväkerhon toteuttamiseen ja diakonian toimintaan.                                                                            

Vuonna 2021 on Mikaelin seurakunnassa alustavasti arvioitu, että luontaisen poistuman kautta taloudellisia vähennyksiä on tulossa noin 75 000 euroa. Jos nämä toteutuvat ja vuoden 2021 taloudenhoito on budjettikurin osalta vastuullista, seurakunnan puskurivaroista jää vuodelle 2022 noin 140 000 euroa.

LAVA: Lapsi- ja perhetyössä on 50% lapsityönohjaaja ja viisi lastenohjaaja. Heistä kaksi on määräaikaisia lastenohjaajia. Perheisiin pidettävän yhteyden ja kerhotoiminnan kannalta on todella vaikeaa ja huolestuttavaa, jos seurakunta joutuu luopumaan molemmista määräaikaisista lastenohjaajista.

Samoin nuorisotyön mahdollinen resurssien väheneminen yhdellä nuorisotyönohjaajalla tuottaa vaikeuksia ja haasteita laadullisesti hyvän isostoiminnan ja rippikoulutyön hoitamisen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa