Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 29.04.2020/Pykälä 52

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

315/2020

 

52 §

Diakonian viran auki julistaminen

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto julistaa diakonian viran haettavaksi 30.5.2020 alkaen. Hakuaika päättyy 14.5.2020 klo 15. Pätevyysvaatimuksena on diakonian virkaan kelpoistava tutkinto. Virkaan valitun tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Viran palkkaus on KirVESTES vaativuusryhmän 503 mukainen (peruspalkka 2467,00). Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus ja rikosrekisterilain 6§ mukainen rikosrekisteriote. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

 

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin ja pykälä tarkistettiin kokouksessa.

 

 

 

Selostus

Diakoniatyöntekijä Kristiina Selin on ilmoittanut irtisanoutuvansa Roihuvuoren seurakunnan diakoniatyöntekijän virasta 1.11.2020 eläkkeelle jäämisen vuoksi. Ennen eläkkeelle siirtymistään hän on vuosilomalla 10.8. alkaen.

Seurakunnan neljästä diakonian virasta yksi on ollut jo pitkään täyttämättä. Jatkaminen kahden työntekijän voimin 1.8.2020 jälkeen olisi vaikeaa ja siksi on perusteltua esittää, että seurakunnan diakonian virkaan hankitaan sijainen jo Selinin loman ajaksi.

Jotta ilmoitus avoimesta diakonian virasta tulee laajasti huomioiduksi, se on syytä laittaa esille KirkkoHR:n, useampaan kirkon työntekijöiden Facebookiin ryhmään sekä valtakunnalliseen Kotimaa-lehteen.

Roihuvuoren seurakunnassa on haettavana

DIAKONIAN VIRKA

Roihuvuoren seurakunnassa Helsingissä on 17.600 jäsentä ja tällä hetkellä kolme diakoniatyöntekijää. Kaikille diakonian viranhaltijoille kuuluvat yleisen diakoniatyön tehtävät ja niiden organisointi. Diakoniatyöntekijät osallistuvat myös rippikoulutyöhön ja erilaisten tapahtumien toteuttamiseen. Diakoniatyötä tehdään enenevässä määrin yhteistyössä alueen yhdistysten, järjestöjen ja kaupungin sosiaalitoimen kanssa. Arvostamme joustavuutta, kykyä kehittää työtä sekä viestintäosaamista.

Seurakunnassa käynnistettiin kolme vuotta sitten Ole hyvä –palvelu, joka tarjoaa keikka-apua ikäihmisille. Diakoniatyöntekijät vastaavat yhdessä SPR-Laajasalon kanssa keikka-avun koordinoinnista, mikä edellyttää it-taitoja, sillä koordinointi tapahtuu nettityökalun avulla.

Pätevyysvaatimuksena on diakonian virkaan kelpoistava tutkinto. Virkaan valitun tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Viran palkkaus on KirVESTES vaativuusryhmän 503 (2467,00) mukainen. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus ja rikosrekisterilain 6§ mukainen rikosrekisteriote. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Viran hakuaika on 30.4.-14.5.2020. Haastattelut pidetään erikseen ilmoitettavana ajankohtana. Virka on otettava vastaan 1.8.2020 tai sopimuksen mukaan.

Hakemus ja cv toimitettava viimeistään 14.5.2020 klo 15 joko sähköpostitse (pekka.kaskinen@evl.fi) tai KirkkoHR:n kautta. Hakemukseen ei tarvitse liittää tutkinto- tai työtodistuksia, ne pyydetään haastatteluun kutsuttavilta.

Lisätietoja antavat kirkkoherra Timo Pekka Kaskinen, p. 050 437 2144, ja diakoniatyöntekijä Saara Menezes, p. 09 2340 5728.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa