Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 29.04.2020/Pykälä 49

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

132/2020

 

49 §

Kirkkoherran katsaus koronaviruksen vaikutuksesta seurakunnan toimintaan kevään ja kesän 2020 aikana

 

Päätösehdotus

 

Kirkkoherra antaa suullisen katsauksen ja asiasta käydään keskustelu.

Käsittely

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi. Seurakuntaneuvosto kiitti työntekijöitä hyvästä työstä.

 

 

 

Selostus

Koronavirus on vaikuttanut seurakunnan toimintaan perusteellisesti. Yksityiskohtainen tieto on toimitettu seurakuntaneuvoston jäsenille aiemmin sähköpostiliitteenä. Olemme kehittäneet toiminnan jalkauttamista ja vuorovaikutusta sosiaalisessa mediassa. Helsinki-avun myötä myös konkreettinen ja kohtaava apu on ollut osa seurakunnan toimintaa läpi poikkeustilan. Toukokuun alussa valtioneuvostolta tulee tietoa rajoitteiden jatkosta ja ratkaisuiden mahdollisesta vaikutuksesta kesän ja syksyn toiminnan suunnittelun osalta. Nyt on hyvä hetki käydä vapaamuotoinen keskustelu tilanteesta. Seurakuntaneuvoston kokouksessa toukokuussa on tarpeen tehdä linjauksia sen tiedon valossa, mikä silloin on käytettävissä, etenkin viestinnän ja rippikoulun sekä henkilöstötarpeiden osalta, joissa kaikissa on suurehkoja kustannusvaikutuksia.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa