Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 26.02.2020/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

113/2020

 

6 §

Yhteisen median toimintakertomus 2019

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Kirkko ja kaupungin johtokunta päättää hyväksyä yhteisen median toimintakertomuksen (liite) ja lähettää sen tiedoksi sopijaosapuolien kirkkoneuvostoille.

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin kaksi puheenvuoroa.

Pöytäkirjan liitteeksi laitetaan Jaakko Heinimäen esittelemä powerpoint-dia Kirkko ja kaupunki -median tavoittavuudesta vuonna 2019.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisen median vuosi 2019 merkitsi kasvua sekä verkkomedian lukijamäärässä että erityisesti median vaikuttavuudessa. Vantaan seurakuntayhtymän irtisanottua sopimuksen yhteisestä mediasta sopijaosapuolet käynnistivät neuvottelut uudesta sopimuksesta. Postin lakko loppuvuodesta 2019 haittasi merkittävästi painetun lehden jakelua. Toimintakertomusluonnos on tämän esityslistan liitteenä.

Liitteet

15

Kirkko ja kaupunki, toimintakertomus 2019

16

Kirkko ja kaupunki -median tavoittavuus 2019

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa