Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 21.01.2020/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

315/2020

 

16 §

Tiedottaja

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää antaa kirkkoherran ja seurakuntaneuvoston nimeämän valintaryhmän tehtäväksi palkata seurakuntaan määräaikainen tiedottaja 31.12.2020 asti. Virka kuuluu vaativuusryhmään 601. Virassa on kolmen kuukauden koeaika.

 

Päätös

             Päätettiin esityksen mukaisesti. Seurakuntaneuvosto nimesi valintaryh-
     mään kirkkoherra Timo Pekka Kaskisen, Minna Havusen sekä Juha-
     Matti Terämän.

 

 

 

Selostus

Seurakunnan tiedottajan Misku Välimäen virkavapaan sijaisena on 13.9.2019 alkaen toiminut pastori Elina Vaittinen. Välimäen päätettyä jäädä opintovapaalle koko vuodeksi 2020 seurakunta pyysi Helsingin tuomiokapitulia jatkamaan Elina Vaittisen virkamääräystä Välimäen opintovapaan pituiseksi ajaksi, 31.12.2020 saakka. Virkamääräyspyynnössä todettiin, että Vaittinen hoitaa edelleen aluksi tiedottajan tehtäviä. Tarkoitus kuitenkin on ollut, että hän siirtyy lisäresurssiksi Laajasalon tiimiin ja seurakunnan lapsi- ja perhetyöhön, ja että tiedottajan sijaiseksi etsitään uusi henkilö.

Koska kysymyksessä on määräaikainen sijaisuus, on tärkeää, että uusi tiedottajan sijainen saadaan valittua mahdollisimman pian. Valmistelutyöryhmä on keskustellut asiasta.

Tiedottajan viran pääasiallinen sisältö:

·         Hoitaa seurakunnan sisäistä ja ulkoista viestintää:

o   läsnäolo ja viestintä sosiaalisessa mediassa,

o   seurakunnan verkkosivujen päivittäminen ja suunnittelu,

o   tapahtuma- ja kausiesitteiden tekeminen,

·         Kiikari-lehden toimitussihteerin tehtävät, juttujen kirjoittaminen, painoyhteyksien ja lehden jakelusopimusten hoitaminen

·         Seurakunnan sähköpostin seuranta ja tietojen välittäminen

·         Yhteistyö Helsingin seurakuntien yhteisten viestintäpalveluiden kanssa,

·         Yhteyksien hoitaminen tiedotusvälineisiin, viestinnän sidosryhmiin, yhteistyökumppaneihin ja asiakkaisiin

·         Seurakunnan kokonaisviestinnän kehittäminen yhdessä kirkkoherran ja seurakuntaneuvoston viestintätyöryhmän kanssa

Tiedottajan tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää seurakunnan ja kirkon toiminnan riittävää tuntemusta ja viestinnän alan työkokemusta. Tiedottajan on hyvä hallita kuvankäsittely- ja taitto-ohjelmien (InDesign ja Photoshop) käyttö. Määräaikaisen tiedottajan olisi toimittava myös seurakuntaneuvoston sihteerinä.

Liitteet

21

Liite 15. Tiedottajan tehtävänkuvaus

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa