Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Töölön seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.04.2020/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

340/2020

 

29 §

Koronavirusepidemiasta aiheutuneen poikkeustilanteen
talousarviovaikutusten ennakointi ja TA 2021 evästyskeskustelu

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi kirkkoherran selostus liitteessä 1 kuvatusta tulos- ja rahoituslaskelmasta 2020-2022 ja sen pohjalta käytävä evästyskeskustelu, huomioiden

vuoden 2020 talousarvion yhteenvetoselostuksessa (liite 2) kuvatut asiat.

Merkitään tiedoksi verohallinnon ennakkoratkaisu (liite 3) vierailumaksutuoton

alv-osuudesta ja sen pohjalta käynnistetystä 10 %:n alv-osuuden palauttamisesta

seurakunnalle. Toteutuessaan palautus on suuruudeltaan noin 534.000 €.

Merkitään tiedoksi, että tiimien käyttöön vuodelle 2021 osoitettavan toimintamäärärahan suuruusluokasta voidaan päättään vasta Yhteisessä kirkkoneuvostossa

7.5. vahvistettavan kehysmäärärahatasopäätöksen pohjalta.

Päätetään toukokuulle ajoittuvasta ylimääräisestä seurakuntaneuvoston talousarviokokouksesta, jolloin voidaan tehdä päätös vuoden 2021 TA-raamista.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi, ja tämän haastavan asian erittäin hyvästä valmistelusta kiittäen, kirkkoherran antama selostus liitteessä 1 kuvatusta tulos- ja rahoituslaskelmasta 2020-2022 ja sen pohjalta käyty evästyskeskustelu, huomioiden vuoden 2020 talousarvion yhteenvetoselostuksessa (liite 2) kuvatut asiat. 

Merkittiin tiedoksi verohallinnon ennakkoratkaisu (liite 3) vierailumaksutuoton alv-osuudesta ja sen pohjalta käynnistetystä 10 %:n alv-osuuden palauttamisesta seurakunnalle. Toteutuessaan palautus on suuruudeltaan noin 534.000 €. 

Merkittiin tiedoksi, että tiimien käyttöön vuodelle 2021 osoitettavan toimintamäärärahan suuruusluokasta voidaan päättää vasta Yhteisessä kirkkoneuvostossa 7.5. vahvistettavan kehysmäärärahatasopäätöksen pohjalta. 

Päätettiin toukokuulle ajoittuvasta ylimääräisestä seurakuntaneuvoston talousarviokokouksesta, jolloin voidaan tehdä päätös vuoden 2021 TA-raamista. 11.5.2020 pidetään seurakuntaneuvoston työvaliokunnan kokous ja ylimääräinen seurakuntaneuvoston talousarviokokous pidetään 19.5.2020.

 

 


 

 

Selostus

Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto tekee päätöksen vuoden 2021

kehysmäärärahoista 7.5.2020 kokouksessa, huomioiden vallitsevan koronavirusepidemian ennakoitavissa olevat mahdolliset vaikutukset. Tämän jälkeen

seurakuntien seurakuntaneuvostot voivat tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin

määritellä seurakunnan tiimien käyttöön tulevan toimintamäärärahan raamit

vuoden 2021 talousarvioesitystä varten.

Seurakunnan johtoryhmässä 20.5. käsitellään tiimien alustavia TA 2021 ja

TTS 2021-2023 suunnitelmia. Tiimit käyttävät talousarvioesitysten laadinnassa

kustannuspaikkatasoisia Excel-budjetointitaulukoita. Seurakuntaneuvoston

toimesta ensimmäinen TA ja TTS käsittely tapahtuu 3.6. kokouksessa.

Lopullisista TA ja TTS esityksistä tehdään päätös seurakuntaneuvoston syyskauden ensimmäisessä kokouksessa.

Liitteet

12

Tuloslaskelmat_2020, 2021 ja 2022 Töölön srk, srkn 15.4.2020

13

Talousarvio 2020 yhteenvetoselostus, Töölön srk

14

Verohallinnon ennakkoratkaisu 25.3.2020 vierailumaksutuoton alv-osuudesta

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa