Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 28.05.2020/Pykälä 145

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

25/2020

 

145 §

Tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1)  merkitä tiedoksi tilintarkastajan antaman tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2019 ja liittää sen yhteiselle kirkkovaltuustolle toimitettaviin tilinpäätösasiakirjoihin,

2)  esittää toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen yhteiselle kirkkovaltuustolle vahvistettavaksi ja

3)  esittää, että yhteinen kirkkovaltuusto käsittelee vastuuvapauden myöntämisen tilivelvollisille.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän tilintarkastajat ovat tarkastaneet tilikauden 1.1.–31.12.2019 hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen sekä antaneet suorittamastaan tarkastuksesta tilintarkastuskertomuksen 13.5.2020. Tilintarkastuskertomus on liitteenä.

Tilintarkastuskertomus on normaalin kaavan mukainen, eli ns. ”puhdas”. Tilintarkastuskertomuksen mukaan seurakuntayhtymän hallintoa on hoidettu laillisesti ja yhteisen kirkkovaltuuston päätösten mukaisesti. Seurakuntayhtymän sisäinen valvonta on järjestetty olennaisilta osin asianmukaisesti. Tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitase liitteineen on laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot seurakuntayhtymän tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuista.

Tilintarkastajat esittävät tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastetulta tilikaudelta.

Liitteet

16

Tilintarkastuskertomus tp 2019

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa