Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 12.03.2020/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Aloite Matleena Järviö

 

13/2019

 

 

 

 

15 §

Vastaus Matleena Järviön valtuustoaloitteeseen 18 vuotta täyttävien helsinkiläisnuorten huomioimiseksi

 

Päätösehdotus

 

Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee vastauksen tiedoksi ja toteaa samalla aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 25.2.2020 64 §

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se merkitsee vastauksen tiedoksi ja toteaa samalla aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Yhteisen kirkkovaltuuston jäsen Matleena Järviö on tehnyt aloitteen 18 vuotiaitten helsinkiläisten huomioimiseen. 

Asia on ollut esillä yhteisen seurakuntatyön kasvatuksen tiimin kokouksissa, ja Järviö on myös itse osallistunut keskusteluihin. 

Yhteisen seurakuntatyön sisäisessä palaverissa on todettu, että toiminta sellaisena kun Järviö on sen ajatellut voidaan toteuttaa jo tämän vuoden toiminnan puitteessa ilman lisäselvityksiä

Liitteet

3

Aloite Matleena Järviö

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa