Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 06.10.2020/Pykälä 101

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

261/2020

 

101 §

Rekrytointilupa lastenohjaajan työsuhteeseen

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Juha Rintamäki

Seurakuntaneuvosto päättää käynnistää rekrytoinnin toistaiseksi otettavan lastenohjaajan työsuhteeseen

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Lauttasaaren seurakunnan lapsi- ja perhetyöntiimin mitoitus on tehty vakituisen henkilökunnan osalta siten, että toiminnan laajuus voidaan turvata. Lastenohjaajan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen tarvitaan kokopäiväinen työntekijä edellisen työntekijän siirryttyä eläkkeelle. 

Tehtäviin sisältyy tällä hetkellä avoimen perhekerhon, iltapäiväkerhon sekä muita lastenohjaajan tehtäviä. Tarkoitus on samassa yhteydessä ratkaista lapsi- ja perhetyön tiimin vetäjä.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa