Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 02.06.2020/Pykälä 68

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

261/2020

 

68 §

Iltapäiväkerho-ohjaajan rekrytointi syyskaudelle 2020

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Juha Rintamäki

Seurakuntaneuvosto päättää avata haettavaksi yhden osa-aikaisen (klo 12-17) iltapäiväkerhonohjaajan toimen 19.8.-31.12.2020 väliseksi ajaksi.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Iltapäiväkerhohakemuksia on tullut Lauttasaaren seurakunnan järjestämään kerhoon tähän mennessä 62. Kesänaikana on mahdollisuus vielä järjestää paikkoja mikäli tulee muutama lisähakemus. 

Seurakunnan palveluksessa on tällä hetkellä 4 lastenohjaaja sekä yksi siviilipalvelumies. Mitoitus iltapäiväkerhossa on 15 iltapäiväkerholaista per ohjaaja. Näillä järjestelyillä seurakunnan iltapäiväkerhossa voisi syyskaudella olla 75 kerholaista. Määrä on oleellisesti pienempi edellisiin vuosiin verrattuna seurakunnan käytössä olevan kirkkorakennuksen peruskorjauksen vuoksi.

34 hakemusta on tullut Lauttasaaren ala-asteelle/Myllykallion kouluun, johon tarvitaan 3 iltapäiväkerhonohjaajaa. Vattuniemen ala-asteelle tuli 28 hakemusta, sinnekin on toki odotettavissa muutama hakemus lisää.  Ryhmää täytyy pystyä jakamaan myös pienempiin ryhmiin päivittäin, mikäli ryhmässä on erityistukea tarvittavia lapsia.

Lauttasaaren seurakunta on sitoutunut korkeatasoisen iltapäiväkerhotoiminnan järjestämiseen lapsille. Tämä edellyttää ammattitaitoista ja osaavaa henkilökuntaa sekä asiallisia toimitiloja. Yhteistyö Lauttasaaren koulujen sekä lasten huoltajien kanssa on myös saumatonta, mikä takaa entistä paremman iltapäivätoiminnan järjestämisen.

 

Lisätiedot

Lastenohjaaja Anu Lönnqvist, anu.lonnqvist@evl.fi

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa