Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.04.2020/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

245/2019

 

41 §

Lauttasaaren seurakunnan päämessun avustaminen

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Juha Rintamäki

Seurakuntaneuvosto päättää olla mukana messun toteuttamisessa myös kaudella 2019-2022 sekä sopii keskuudestaan kevätkauden avustusvuorot.

 

 

Päätös

Kriisin aikana striimattavat jumalanpalvelukset toteutetaan vain seurakunnan työntekijöiden voimin, joten niihin ei pyydetä luottamushenkilöitä avustaviin tehtäviin.

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto päätti kahdeksan vuotta sitten toteutetun messu-uudistuksen yhteydessä myös osallistua messun viettämiseen ja sopia keskenään edustuksestaan messun toteuttajana. Käytännössä seurakuntaneuvoston jäsenet ovat avustaneet tekstin luvussa, esirukouksen toteuttamisessa sekä ehtoollisen avustamisessa.

Messuista on tehty oma messujärjestyksensä, joka on kiertänyt seura-kuntaneuvoston kokouksissa. Tuossa yhteydessä on ollut mahdollisuus merkitä oman kalenterin mukaisesti mahdollisuus tulla mukaan toteutta-maan messua.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa